Katso Pöllömetsän pelastajat -elokuva
Kesto 90 min • Ikäraja 8 • 3.–6.lk

Perhe

Elokuvassa Eia saa tietää, että hänellä onkin isoisä, jota hän ei ole ennen tavannut ja hänen perheensä laajenee lyhyessä ajassa. Perheitä on erilaisia. Joissakin perheissä on monta lasta ja toisissa vain yksi, kuten Eian perheessä. Joissain perheissä on kaksi vanhempaa, toisissa yksi. Joskus perheeseen kuuluu isä- tai äitipuoli ja sisarpuolia.

 

1. Eia löytää Pöllömetsästä itselleen perheen, josta ei aiemmin tiennyt. Keitä tähän perheeseen oikein kuuluu? Keskustelkaa yhdessä.

2. Keskustelkaa yhdessä, miten Eia reagoi saatuaan tietää, että Ott olikin hänen isoisänsä. Miksi Eia ei ollut tavannut isoisäänsä aikaisemmin?

3. Keskustelkaa yhdessä, millainen suhde oli Eian isällä ja isoisällä elokuvan alussa. Entä sen lopussa?

4. Rakentakaa yhdessä ajatuskartta, jossa pohditte, miten perhe määritellään. Keitä siihen kuuluu? Tarvitseeko perheenjäsenten olla sukua toisilleen?

5. Eia syö illallista Ottin naapureiden kanssa, jotka sanovat heidän syövän illallista yhdessä joka ilta, kun taas Eian perheessä yhdessä syödään harvemmin. Elokuvan edetessä Eia viettää Mooritsin, Lauritsin, Jeten ja Atsin kanssa aikaa metsässä ja esimerkiksi luistellen. Mitkä ovat mielestänne hyviä tapoja viettää aikaa perheen kanssa?

 

Tehtäviä 10–12-vuotiaille:

Eian isoisän ja isän välit katkesivat, kun isoisä halusi jäädä maalle asumaan ja Eian isoäiti tahtoi muuttaa kaupunkiin. Elokuvan lopussa isoisä ja isä tekevät sovinnon.

1. Keskustelkaa yhdessä, onko sovinnon tekeminen hankalaa? Mikä siitä mahdollisesti tekee hankalaa?

2. Keskustelkaa yhdessä, miten sovinto tehtiin elokuvassa?


Oppimateriaalin ovat laatineet Oulun yliopiston elokuvatutkimuksen kurssin opiskelijat.

Sivun alkuun
https://www.kulttuurivalve.fi/fi/lastenkulttuurikeskus/etusivu/http://www.koulukino.fi/https://elokuvapolku.kavi.fi/https://www.kavi.fi/http://www.lastenkulttuuri.fi/https://www.cined.eu/fihttps://ihmefilmi.fi/https://filmkamraten.fi/https://www.espoocine.fi/2020/fi/wrap-elokuvathttps://www.espoocine.fi/https://www.oulufilmfestival.fi/http://mediametka.fi/https://culture.hu/fi/helsinkihttp://minedu.fi/etusivu