Elokuvaviikon ohjelmisto vuonna 2023

Koulujen elokuvaviikon ohjelmisto on julkaistu vuodelle 2023! Elokuvien katselulinkit ja oppimateriaalit julkaistaan elokuvaviikon sivustolla syyskuun aikana. Osa elokuvista on katsottavissa vain elokuvaviikon ajan, mutta tällöinkin opettajien on mahdollista esikatsella elokuvat 25.9. alkaen. Katseleluajat on ilmoitettu jokaisen elokuvan sivulla erikseen. Osa elokuvista on vapaasti katseltavissa, osaan tulee tilata salasana katsomista varten.

Koulujen elokuvaviikolla 2.8.10.2023 kouluille tarjotaan verkon kautta mieleenpainuvia elokuvaelämyksiä, kaikkiin eri oppiaineisiin suunniteltuja kamerakynätehtäviä sekä vinkkejä elokuvan tekemiseen omassa luokassa. Elokuvaviikkoon voi osallistua monella tavalla! Tänä vuonna elokuvaviikkoa voi viettää myös saamen kielillä!

 

Tutkitaan!

Oppiaineiden tehtävät

Käytä videokameraa ajattelun, havainnoinnin, itseilmaisun ja tutkimisen välineenä. Kamerakynätyöskentely voidaan yhdistää helposti kouluopetukseen, jopa jokaiseen koulussa opetettavaan oppiaineeseen.

Elokuvaviikon kotitehtävät

Askartele animaatiohärveleitä, tee matka avaruuteen tai tutustu jännittäviin elokuvatrikkeihin. Elokuvaviikon kotitehtävät soveltuvat itsenäiseen opiskeluun 0.–9.-luokkalaisille.

Vi undersöker

Utgångspunkten för kamerapennans pedagogik är en tanke om att videokameran är ett verktyg som liknar den mer traditionella pennan. I skolan kan kamerapennans pedagogik användas bland annat för att främja inlärning genom att handleda barn att använda teknologi och mediekunskaper för sina iakttagelser eller för självuttryck.

 


Koetaan! / Vi upplever!

Elokuvaviikon Koetaan-osioon on koottu kouluissa vapaasti katsottavia elokuvia. Tähän alle on kerätty vuoden 2023 uudet sisällöt. Koko ohjelmistoon pääsee tutustumaan tästä linkistä.

Mummon kuumat jalat / Ááhu pakkâ jyelgih

0.–3. luokat

Mummo istuu keinutuolissa pirtissä, lapsi ja koira hymyilevät vieressä.

Miten mummo saa apua kuumottaviin jalkoihinsa? Entä mitähän apua kuumista jaloista voi olla hädässä?

Maht ákku finnee iše pakkâ juolgijdis já mahtsun toh pyehtih išediđ etitiileest?

StalluBoy’s adventure

2.–6. luokat

Staalopoika juttelee mytologisen hahmon kanssa.

Elokuvassa seikkailevat saamelaisesta mytologiasta tutut hahmot: kufittâr (maahinen), nuáidi (noita), čäciravgâ (vesiraukka) já stáálu (staalo). Mitä tapahtuu, kun staalon lapsi ei haluakaan elää staalojen perinteiden tavalla ja maahinen on kyllästynyt maanalaiseen elämään?

Charlie Chaplinin: Siirtolainen

1.–9. luokat

Chaplin ja nainen katselevat hymyillen pelastusrenkaan reiästäCharlie Chaplinin Siirtolainen (The Immigrant) on Mutual-elokuvayhtiön muita Chaplin-elokuvia hidastempoisempi ja tunteikkaampi satiiri. Kuten komediassa usein, myös Siirtolaisen tapahtumia vauhdittaa väärinkäsitys. Korttipelissä onnekas Charlie sujauttaa juuri saamansa pelivoiton viehättävän Ednan taskuun. Kesken hyväntahtoisen eleensä Charlie tulee kuitenkin toisiin tuumiin ja nappaa itselleen muutaman setelin takaisin. Tämän seurauksena häntä syytetään varkaudesta. Näytöksen tarjoaa Kansallisen audiovisuaalisen instituutin Elokuvapolku.

Pupu Ruutukorva (Unkari 1977-78, 5–7 min)

0.–2. luokat

Ruutukorvainen pupu seisoo kiven päällä.

Kun jossain päin pieni lapsi joutuu pulaan, katolla olevasta päämajastaan, valtavasta matkalaukustaan ilmestyen rientää apuun toisenlainen supersankari. Pupu kiepauttaa ruudulliset korvansa propelliksi ja lentää hätiin kohti seikkailuja. Animaatiot tarjoaa Liszt-instituutti – Unkarin kulttuurikeskus Helsinki.

Ei hätää Topi (Unkari 1984, 6–9 min)

0.–2. luokat

Kolme hahmoa seisovat vierekkäin hämmentyneen näköisinä.

Topi on joka tilanteeseen muovautuva kaveri! Tarinan päähenkilö on Topi, jolle tapahtuu outoja asioita. Vaikeuksista kuitenkin aina selvitään kiitos Topin kekseliäisyyden, avuliaisuuden ja sen, että muovailuvahasta tehtynä hän voi muuttaa muotoaan miksi tahansa. Animaatiot tarjoaa Liszt-instituutti – Unkarin kulttuurikeskus Helsinki.

Lasten ja nuorten tekemät lyhytelokuvat

1.–6. luokat

Kokonaisuus koostuu lasten ja nuorten tekemistä elokuvista oppimateriaaleineen. Vuonna 2023 kokonaisuudessa julkaistaan myös uusia elokuvia! Lasten tekemissä elokuvissa nähdään sekä huumoria, että arjen kokemuksien tarkastelua. Elokuvien tekijöiden terveisissä kannustetaan tekemään elokuvia itse. Osaisiko teidänkin luokkanne tehdä elokuvan? Kokonaisuus on tuotettu yhteistyössä Koulukinon Kelaamon kanssa.

Pöllömetsän pelastajat (Viro 2018, 90 min)

3.–6. luokat

Koulujen elokuvaviikko. Pöllömetsän pelastajat -elokuva Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilta..

Ahne metsänomistaja uhkaa kaataa lumisen Pöllömetsän ja jättää eläimet kodittomiksi. Maatilalle joulun viettoon tullut 10-vuotias Eia uusine ystävineen päättää pistää kampoihin, ja salaperäinen pöllö saattaa olla ratkaisun avain. Lämminhenkinen koko perheen elokuva vie joulun tunnelmaan. Elokuvan tarjoaa Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali.

På svenska: Äppeltjuvarna (Finland 2011, 50 min)

0.–2. åk

Kolme lasta tarkkailevat jotain puun takana.De ”nyblivna” bröderna Arthur och Gustav är varandras diametrala motsatser. De ställs inför prövningen att dela rum med varandra och löser konflikten med att bygga en ”mur” av röd tejp. Då de blir orättvist beskyllda för att ha pallat äpplen ger de sig iväg i jakten på de verkliga Äppeltjuvarna och går den svåra vägen till insikten; att de måste arbeta tillsammans för att lyckas. Detta är en raritet: En finlandssvensk barnfilm! Skolornas filmvecka samarbetar med svenskspråkiga Filmkamraten, som upprätthålls av Finlandssvenskt filmcentrum och Walhalla.

På svenska: Cloudboy (Belgien, Sverige, Norge, Nederländerna 2017, 78 min)

3.–6. åk

Skolornas filmvecka. Cloudboy från Filmkamraten.De ”nyblivna” bröderna Arthur och Gustav är varandras diametrala motsatser. De ställs inför prövningen att dela rum med varandra och löser konflikten med att bygga en ”mur” av röd tejp. Då de blir orättvist beskyllda för att ha pallat äpplen ger de sig iväg i jakten på de verkliga Äppeltjuvarna och går den svåra vägen till insikten; att de måste arbeta tillsammans för att lyckas. Detta är en raritet: En finlandssvensk barnfilm! Skolornas filmvecka samarbetar med svenskspråkiga Filmkamraten, som upprätthålls av Finlandssvenskt filmcentrum och Walhalla.

Amatöörit / På svenska: Amatörer (Ruotsi 2018, 110 min)

7.–9. luokat

Kaksi nuorta halaavat moottoripyörän päällä istuen.

Kuvitteellisen ruotsalaisen Laforsin kunnanvaltuusto on huolissaan. Kun googlaa pikkukaupungin nimen, tuloksena on kännivideoita paikallisesta lännentapahtumasta. Tämä on ongelma, etenkin kun suuri saksalainen halpakauppaketju arpoo, mille paikkakunnalle liikkeensä sijoittaisi, ja Lafors on kahden finalistin joukossa. Nyt pitää vain tehdä hieno, kuntaa esittelevä, elokuva. Paikkakunnan nuoriso voisi tehdä tämän ilmaiseksi…

 


 

Tehdään!

Etäkouluvierailu

7.–9. luokat
Kutsu elokuvaohjaaja Pauliina Punkki koululuokkaasi tiistaina 3.10. klo 10–11! Vierailu toteutetaan livestriiminä ja se on suunnattu yläkouluille. Vierailun aikana Pauliina Punkki kertoo elokuvan tekemisestä sekä vastaa nuoria askarruttaviin kysymyksiin elokuvista ja elokuva-alasta. Kysymyksiä voi lähettää ennakkoon tai suorana rekisteröityneenä käyttäjänä kouluvierailun chatissa. Etäkouluvierailun toteuttaa Mediakasvatuskeskus Metka.

Tunnetaitotyöpaja / Verkstad för emotionella färdigheter

1.–9. luokat
Työpajassa kuvataan pienryhmissä videoita, joissa ihmiset ovat tunteiden vallassa. Tunnetaitoja harjoittavan työpajan avulla tunnistetaan ja tulkitaan tunteita.

Elokuvatrikkipaja / Trickfilmer

1.–9. luokat
Yksinkertaisia elokuvatrikkejä eli tehosteita voi helposti tehdä pelkän videokameran avulla. Työpajassa niin aloittelevat elokuvantekijät kuin jo hieman pidemmälle ehtineet konkarit pääsevät kokeilemaan hauskoja kuvallisia illuusioita. Kun valjastaa käyttöönsä runsaasti mielikuvitusta ja luovutta, voi lopputulos olla huikea trikki, jota muut katsovat suu auki ihmetellen.

Lasten uutiset / Egen nyhet

0.–6. luokat
Työpaja on suunniteltu kehittämään lapsen vaikuttamis- ja ilmaisutaitoja. Työpajassa tutustutaan uutisten rakenteeseen ja opetellaan erilaisia uutiskriteerejä. Lapsi pääsee itse kokeilemalla sukeltamaan uutisten maailmaan sekä tutkimaan elinpiiriään.

Kaikki työpajat

0.–9. luokat
Laajasta valikoimasta työpajoja on mahdollisuus valita juuri omalle ryhmälle sopiva tapa tehdä itse elokuvia. Työpajoja ovat Elokuvakerronan aakkoset, Tubettamisen ABC, Lyhytelokuvatyöpaja, Hittivideo-musiikkivideotyöpaja, Kaupunkisinfoniatyöpaja, Animaatioharjoituksia, Animaatiotyöpaja sekä Sirkusanimaatiopaja.

Koulujen elokuvaviikkoa vietetään 2. –8.10.2023!

Elokuva kuuluu kouluun!

Elokuvaviikko tuo varhaiskasvatukseen ja perusasteen kouluille vuosittain elokuvanäytöksiä verkon kautta, kaikkiin eri oppiaineisiin sopivia kamerakynätehtäviä sekä vinkkejä elokuvien tekemiseen. Tänä vuonna elokuvaviikon sivustolla julkaistaan uusia materiaaleja myös ruotsin- ja saamen kielillä! Elokuvaviikkoon osallistuminen on oiva tapa tarjota laadukasta ja monipuolista elokuvakasvatusta omalle luokalle. Kaikki sisällöt ovat maksuttomia ja ne löytyvät kootusti osoitteesta www.elokuvaviikko.fi.

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti tarjoaa tänä vuonna kaiken ikäisille sopivan Charlie Chaplinin Siirtolainen -mykkäelokuvanäytöksen. Elokuvan avulla kouluissa voidaan käsitellä ajankohtaisia siirtolaisuuden teemoja Koulukinon tuottaman oppimateriaalin pohjalta.  

Esi- ja alkuopetuksessa elokuvaviikkoa voidaan viettää katsomalla lyhyitä animaatioelokuvia ja tekemällä animaatioita! Tänä vuonna tarjolla on muun muassa unkarialisia animaatioklassikoita oppimateriaaleineen. Animaationäytökset tarjoaa Liszt-instituutti – Unkarin kulttuurikeskus Helsinki. Elokuvaviikon sivustolta löytyvät myös kattavat ohjeet animaatioiden tekemiseen. 

Pöllömetsän pelastajat -elokuva valloittaa jälleen alakoulut! Ahne metsänomistaja uhkaa kaataa lumisen Pöllömetsän ja jättää eläimet kodittomiksi, mutta 10-vuotias Eia uusine ystävineen päättää pistää kampoihin. Elokuvaelämyksen tarjoaa Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali.  

Elokuvaviikolla yksi suosituimmista sisällöistä on lasten ja nuorten tekemät lyhytelokuvat. Tänä vuonna kokoelma karttuu uusilla elokuvilla! Kokonaisuus on tuotettu yhteistyössä Koulukinon Kelaamon kanssa. 

Yläkoululaisille tarjolla on ruotsalainen nuortenelokuva Amatöörit, joka käsittelee muun muassa osallisuuden teemoja. Entä kiinnostaako elokuva ammattina? Elokuvaohjaaja Pauliina Punkin etäkouluvierailu striimataan 3.10. klo 10–11! Mitä haluaisitte tietää elokuvaohjaajan työstä tai elokuva-alasta? Voitte lähettää luokkanne kysymykset Pauliina Punkille etukäteen tästä. Kouluvierailun tarjoaa Mediakasvatuskeskus Metka.  

Tuttuun tapaan elokuvaviikon ohjelmisto on laaja. Osa elokuvista on katsottavissa vain elokuvaviikon ajan, osa pidempään. Tutustu tämän vuoden ohjelmistoon osoitteessa: www.elokuvaviikko.fi/elokuvaviikon-ohjelmisto-2023/

Valtakunnallinen Oskari-kilpailu lasten ja nuorten tekemille elokuville on myös käynnissä! Elokuvia otetaan vastaan 15.10.2023 asti. 

Elokuvaviikon toteutuksesta vastaa Oulun lastenkulttuurikeskuksessa toimiva Valveen elokuvakoulu yhteistyössä monien elokuvakasvatusalan toimijoiden kanssa. Elokuvaviikkoa ovat rahoittaneet opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Oulun kaupunki. 


Skolornas filmvecka firas den 2–8.10. med utökat svenskspråkigt utbud

Skolornas filmvecka firas i år den 2.-8.10 och erbjuder mer material på svenska än någonsin tidigare. Det finns ett flertal svenskspråkiga filmer att se på i skolan och praktiska tips och instruktioner för hur ni kan jobba med film i skolan. Materialet är indelat i tre delar – Vi undersöker, Vi upplever och Vi gör

Bekanta dig med materialet i god tid innan temaveckan för att hitta det som passar just dig och dina elever. 

Det finns lämpliga filmer för alla åldersgrupper: Äppeltjuvarna lämpar sig för de yngsta eleverna, Cloudboy för de lite äldre och Amatörer för högklasserna och elever på andra stadiet. Till filmerna finns också svenskspråkigt filmpedagogiskt material att jobba med. 

Skolornas filmvecka samarbetar med svenskspråkiga Filmkamraten, som upprätthålls av Finlandssvenskt filmcentrum och Walhalla. Via Filmkamraten får skolorna tillgång till ännu fler filmer och svenskspråkigt filmpedagogiskt material, som med fördel också för användas under temaveckan. 

Allt material är gratis och fritt att använda i skolan. www.elokuvaviikko.fi/sv/


Filbma gullá skuvlii!               

Buresboahtin mielde ávvudit riikkaviidosaš Skuvllaid filbmavahku 2.–8.10.2023!

Nuvttá filbmačájáhusat, kámerapeanna pedagogihkka, oahppamateriálat ja geažideamit ieš dahkamii čujuhusas elokuvaviikko.fi/sme! <– Birra jagi! Dál maid sámegillii!


Elleekove kulá škoovlân!              

Tiervâpuáttim mieldi viettiđ väldikodálii Škoovlâi elleekoveoho 2.–8.10.2023!

Nuuvtá elleekoveh, kamerapeenâ pedagogiik, oppâmateriaaleh já oonah jieš porgâmân čujottâsâst elokuvaviikko.fi/sme! <– Pirrâ ive! Tääl meid sämikielân!


Jieʹllikartt kooll škoouʹle!

Tiõrv pueʹttmest mieʹldd vieʹttjed väʹlddkååddlaž Škoouli jieʹllikarttneäʹttel 2.–8.10.2023!

Määusteʹmes jieʹllikarttčuäjtõõzz, kamerakarndaažž pedagogiikk, mättmateriaal da viiŋk jiõčč raajjmõʹšše addrõõzzâst elokuvaviikko.fi/sme! <– Pirr eeʹjj! Ååʹn še sääʹmǩiõʹlle!

Elokuvaviikkoa vietetään lokakuun alussa

Hei 0.–9. luokan opettaja!

Merkitse ensi syksyn kalenteriin päivämäärät 2.–8.10.2023, silloin nimittäin vietetään valtakunnallista Koulujen elokuvaviikkoa ja tarjolla on jälleen maksuttomia elokuvanäytöksiä ja oivalluksia toiminnallisten tehtävien parissa!

Tänä vuonna elokuvaviikon sivustolla julkaistaan myös saamenkielistä materiaalia ja ruotsinkielinen elokuvaviikko laajenee uusien tehtävien myötä.

Kurkistus elokuvaviikon ohjelmistoon

Yläkoululaiset pääsevät tutustumaan elokuvaan ammattina, sillä Mediametka järjestää elokuvaviikolla elokuvaohjaaja Pauliina Punkin virtuaalisen etäkouluvierailun – kaikkiin kouluihin samaan aikaan! Mitä olet aina halunnut tietää elokuva-alasta? Koululaiset voivat esittää kysymyksiä etukäteen tai livestriimin aikana.

Viikon elokuvaohjelmistossa on elokuvaklassikoita sekä lasten ja nuorten tekemiä elokuvia. Opettajien toiveesta myös aiempien vuosien suosikkilastenelokuva Pöllömetsän pelastajat on katsottavissa elokuvaviikon ajan verkon kautta. Näytöksen tarjoaa Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali.

Tarkemmat tiedot etävierailusta sekä elokuvaviikon koko ohjelmisto julkaistaan syyskuun alussa elokuvaviikon sivustolla.

Mikä on Koulujen elokuvaviikko?

Koulujen elokuvaviikko on 0.–9. luokille suunnattu maksuton elokuvakasvatuksen teemaviikko.

Elokuvaviikossa on kolme osiota:
1. Tutkitaan – hyödynnä elokuvan kieltä oppiaineiden opiskelussa
2. Koetaan – katso ja tulkitse elokuvia
3. Tehdään – tee oma elokuva tai video

Sivusto on käytettävissä maksutta ympäri vuoden. Elokuvaviikkoon osallistuminen on oiva tapa tarjota laadukasta ja monipuolista elokuvakasvatusta omalle luokalle. Löydät kaikki sisällöt kootusti osoitteesta www.elokuvaviikko.fi.

Elokuvakasvatuskoulutus etänä 5.10.2023

Oulun lastenkulttuurikeskuksessa toimiva Valveen elokuvakoulu, Finlandssvenskt Filmcentrum sekä Alkuperäiskansojen elokuvakeskus Skábma tekevät yhteistyötä hankkeessa, jossa edistetään elokuvakasvatusta suomeksi, ruotsiksi ja saamen kielillä. Hanke järjestää vuoden 2023 aikana elokuvakasvatuskoulutuksia eri kielialueilla.

Tervetuloa etäkoulutukseen!

Torstaina 5.10. klo 9–14 järjestetään erityisesti saamenkielisille tai Pohjois-Suomessa asuville opettajille ja kasvattajille suunnattu etäkoulutus, jossa käydään läpi erilaisia elokuvakasvatuksen yksinkertaisia menetelmiä, kuten animaatio, elokuvakerronta ja tunnetaidot. Koulutus on käytännönläheinen, tehtäviä kuvataan ja tuotoksia katsotaan yhdessä.

Koulutukseen osallistuvat henkilöt voivat olla taustoiltaan esimerkiksi opettajia, nuoriso-ohjaajia, koulunkäynninavustajia, mediakasvattajia, taidekasvattajia, varhaiskasvatuksen opettajia tai kirjastoalan työntekijöitä. Myös opiskelijat ovat tervetulleita!

Koulutuksessa opittuja taitoja saa vapaasti hyödyntää jatkossa omassa työssään. Osallistujat saavat koulutuksessa käytännön taitoja, joiden avulla he pystyvät pitämään elokuvatyöpajoja lapsille ja nuorille. Koulutus pidetään suomen kielellä.

Koulutus toteutetaan Teamsissa. Osallistujilla tulee olla toimiva verkkoyhteys ja älylaite, jolla voi kuvata videota.

Voit tutustua etukäteen koulutuksessa läpikäytäviin saamenkielisiin työpajaohjeisiin tästä linkistä: www.elokuvaviikko.fi/sme. Työpajaohjeet suomeksi löytyvät kootusti täältä.

Hae mukaan!

Kiinnostuitko? Tarja Porsanger Alkuperäiskansojen elokuvakeskus Skábmasta ottaa vastaan vapaamuotoisia ilmoittautumisia. Laitathan viestiä 26.9 mennessä! Mukaan mahtuu noin kymmenen osallistujaa.

Tarja Porsanger
tarja.porsanger(at)samediggi.fi
p. 010 839 3182
p. 050 569 6065

Saamen- ja ruotsinkielistä elokuvakasvatusta edistetään yhteistyön avulla

Oulun lastenkulttuurikeskuksessa toimiva Valveen elokuvakoulu, Finlandssvenskt Filmcentrum sekä Alkuperäiskansojen elokuvakeskus Skábma ovat käynnistäneet uuden hankkeen, jossa edistetään elokuvakasvatusta suomeksi, ruotsiksi ja saamen kielillä. Yhteistyö mahdollistaa ruotsin- ja saamenkielisten lasten ja nuorten tasavertaiset mahdollisuudet saada osallistua laadukkaaseen elokuvakasvatustoimintaan.

Vuoden 2023 aikana hankkeessa käännetään ruotsiksi ja saamen kielille elokuvakasvatuksen oppimateriaaleja sekä koulutetaan uusia elokuvakasvattajia eri kielialueille. Koulutukseen osallistuvat elokuvakasvattajat järjestävät lapsille ja nuorille työpajoja, joissa harjoitellaan esimerkiksi animaatioiden tekemistä, tutustutaan ympäristöön videokameran avulla ja kuvataan omia uutisia.

 

Hanke huipentuu valtakunnalliseen Koulujen elokuvaviikkoon 2.–8. lokakuuta, jolloin kaikki Suomen peruskoulut kutsutaan mukaan nauttimaan elokuvasta taiteena, kulttuurina ja kielenä. Teemaviikolla tarjotaan maksutta elokuvia, työpajoja sekä oppimateriaaleja verkon kautta kaikille kouluille. Elokuvaviikon ohjelmisto julkaistaan syksyllä 2023 osoitteessa www.elokuvaviikko.fi.

 

Mitä on elokuvalukutaito? 

Keskeisenä tuloksena hanke julkaisee ja pilotoi eri ikäluokille räätälöidyn elokuvalukutaidon toimintamallin. Elokuvalukutaito on osa laajaa lukutaidon käsitettä. Audiovisuaalinen kerronta voidaan nähdä kielenä, jota on mahdollista oppia tulkitsemaan ja tuottamaan itse. Elokuvalukutaitoa opettelemalla jokaisella lapsella on mahdollisuus monilukutaidon sekä kulttuurisen osaamisen, vuorovaikutuksen ja ilmaisuun liittyvien laaja-alaisten taitojen kehittämiseen ja vahvistamiseen. Elokuvalukutaitotyöpajoja pilotoidaan vuoden 2023 aikana koululuokissa ympäri Suomen.

Kiitos elokuvakasvattajille ympäri Suomen!

Leffat tulevat luontevaksi osaksi kouluarkea 

Valtakunnallista Koulujen elokuvaviikkoa vietettiin tänä vuonna 3.–9. lokakuuta. Elokuvaviikon kattavasta ohjelmatarjonnasta teoksia katsoi viikon aikana lähes 89 000 oppilasta ympäri Suomen! Sen lisäksi oppilaat pääsivät tutustumaan elokuvaan monipuolisena taiteen ja ilmaisun välineenä tehden itse elokuvia ja videoita.  

Suurin osa Koulujen elokuvaviikon oppimateriaaleista ja elokuvista on edelleen saatavilla. Kouluissa päästään yhä katsomaan Kavin Elokuvapolun tai Filmkamratenin tarjoamia elokuvia sekä Mediakasvatuskeskus Metkan toteuttaman Etäkouluvierailun, tekemään itse omia lyhytelokuvia tai kokeilemaan kamerakynätehtävien avulla, miltä oppiaineet näyttäytyvät kameran linssin läpi. Elokuvakasvatusta voi lisätä opetukseen ympäri vuoden! 

 

Kiitos kaikille elokuvakasvattajille! 

Koulujen elokuvaviikon aikana jälleen tuhannet oppilaat ympäri Suomen pääsivät sukeltamaan elokuvan maailmaan tutkien, kokien ja tehden. Kiitos siitä kuuluu jokaiselle opettajalle ja kasvattajalle, joka on ottanut Koulujen elokuvaviikon materiaalin vastaan avoimin mielin ja rohkeasti tuonut elokuvan tarjoamia elämyksiä omille ryhmilleen. Kiitos kuuluu myös Koulujen elokuvaviikon yhteistyökumppaneille, jotka ovat mahdollistaneet laadukkaan ja monipuolisen sisällön verkkoon kaikkien koulujen vapaasti käytettäväksi.  

Pyrimme yhteistyökumppaneidemme kanssa kehittämään elokuvaviikon sisältöä palvelemaan yhä paremmin käyttäjiä, joten lähetäthän palautetta sisällöistä ja verkkosivun käytettävyydestä osoitteessa www.elokuvaviikko.fi/palaute. Kiitoksia valtavasti jo tähän mennessä palautteiden laittaneille opettajille! Jatkamme työtämme elokuvakasvatuksen edistämiseksi!

Pssst… Laitathan ensi vuoden Koulujen elokuvaviikon jo kalenteriisi! Seuraava Koulujen elokuvaviikko järjestetään 2.–8.10.2023. 

Elokuvantekijä PV Lehtinen avaa elokuvan saloja

”Nuorena en vain tiennyt voisiko siitä tulla ammattia, kun en tuntenut ketään, joka teki töitä elokuvien parissa”, kertoo PV Lehtinen IhmeFilmille antamassa haastattelussaan. Haastattelussa Lehtinen jakaa oman tarinansa Star Wars -fanittajasta elokuvantekijäksi.

PV Lehtinen avaa Koulujen elokuvaviikon ohjelmistosta löytyvän Dans på tunn is – Tanssi heikolla jäällä -elokuvan syntyprosessia sekä työvaiheita. Ruotsinkielinen käsikirjoitus ja elokuva oli hänelle uusi aluevaltaus, mutta Jan Nålsin kanssa onnistuneen käsikirjoitusyhteistyön ansiosta elokuvasta tuli kaikenikäisille katsojille sopiva.

Lue haastattelu kokonaisuudessaan: Haastattelussa elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja PV Lehtinen (ihmefilmi.fi)


Kiinnostaako elokuva-ala muutenkin? MediaMetkan järjestämässä Kouluvierailussa haastatellaan useita eri elokuvantekijöitä heidän ammattiinsa liittyen. Katso tallenteet Kouluvierailun sivulta.

Uudet lukutaidot haastaa koulut videokilpailuun!

Uudet lukutaidot -videokilpailuun haetaan innostavia ja uusia tapoja oppia mediataitoja, ohjelmointiosaamista tai tieto- ja viestintäteknologian osaamista. Esitelkää lyhyellä videolla, millaisia hyviä käytänteitä teidän luokkanne on löytänyt kehittämisohjelman osaamisen kuvausten tueksi. Ala- ja yläkoulun sarjojen kolme parasta palkitaan tuotepalkinnoilla.

Kilpailuaika alkaa Koulujen elokuvaviikolla maanantaina 3.10. ja videoita voi lähettää 30.10.2022 asti. Kilpailu on kaikille avoin, eli kaikenkieliset, -tyyliset ja -tasoiset videot ovat sallittuja. Video voi olla maksimissaan kolme minuuttia pitkä. Tutustu tarkemmin kilpailun ohjeistukseen sekä Uudet lukutaidot -kehityshankkeeseen osoitteessa uudetlukutaidot.fi/valtakunnallinen-videokilpailu.

Osallistukaa rohkeasti mukaan omilla ideoillanne ja videoillanne!

Koulujen elokuvaviikon ohjelmisto vuonna 2022

Koulujen elokuvaviikon elokuvaohjelmisto on julkaistu vuodelle 2022. Elokuvien kaikki lisätiedot, katselulinkit ja oppimateriaali julkaistaan syyskuun aikana.

Viikon aikana kouluille tarjotaan verkon kautta mieleenpainuvia elokuvaelämyksiä, kaikkiin eri oppiaineisiin suunniteltuja kamerakynätehtäviä sekä konkreettisia ohjeistuksia elokuvan tekemiseen omassa luokassa. Elokuvaviikkoon voi osallistua monella tavalla ja omaan opetukseen voi valita sopivat tehtävät.

 

Tutkitaan-osio

Oppiaineiden tehtävät

Käytä videokameraa ajattelun, havainnoinnin, itseilmaisun ja tutkimisen välineenä. Kamerakynätyöskentely voidaan yhdistää helposti kouluopetukseen, jopa jokaiseen koulussa opetettavaan oppiaineeseen.

Elokuvaviikon kotitehtävät

Askartele animaatiohärveleitä, tee matka avaruuteen tai tutustu jännittäviin elokuvatrikkeihin. Elokuvaviikon kotitehtävät soveltuvat itsenäiseen opiskeluun 0.–9.-luokkalaisille.

Vi undersöker

Utgångspunkten för kamerapennans pedagogik är en tanke om att videokameran är ett verktyg som liknar den mer traditionella pennan. I skolan kan kamerapennans pedagogik användas bland annat för att främja inlärning genom att handleda barn att använda teknologi och mediekunskaper för sina iakttagelser eller för självuttryck.

 


 

Koetaan-osio

Leo ja Fred (Unkari 1984, 14 min)

0.–2. luokat

© Kecskemétfilm

Leo ja Fred -lyhytanimaatiot sijoittuvat kiertävään sirkukseen, jossa elää yhdessä Leo-leijona ja hänen leijonankesyttäjänsä Fred. Tarinoissa tavataan myös muita sirkustaiteilijoita; klovneja, eläimiä, trapetsitaiteilijoita ja voimamiehiä. Leo ja Fred kohtaavat monenlaisia haasteita, joista he selviävät yksin, yhdessä ja muiden avustuksella. Animaatiot sopivat varhaiskasvatukseen sekä esi- ja alkuopetukseen. Elokuvan tarjoaa Liszt-instituutti – Unkarin kulttuurikeskus Helsinki.

 

Minulla on Tiikeri (Suomi 1979, 16 min)

0.–2. luokat

Piirretty tiikeri halaa poikaa

Kerrostalon asukkailla on monenlaisia salaisuuksia: eräällä pojalla on oma tiikeri. Naapurissa taitaa kuitenkin asua myös muita jännittäviä kotieläimiä. Kotilaisen täti pitää naapuristoa silmällä, ja lopulta myös yläkerran leskirouvan ja naapurin poikamiehen salaisuudet paljastuvat. Minulla on tiikeri -animaatio sopii esi- ja alkuopetukseen. Elokuvan tarjoaa Kavin Elokuvapolku.

 

Myyrän aarre (Suomi 2001, 10 min)

0.–2. luokat

Myyrän aarre kertoo ystävyydestä ja yhdessä jakamisesta. Yksinäinen myyrä toivoo aarteekseen ikiomaa tähteä. Eräänä iltana se näkee tähden putoavan metsään ja lähtee etsimään sitä. Matkalla se kohtaa muita eläimiä aarteineen: päästäiset ihailevat helminauhaa, saukko leikkii kultakolikoilla rantavedessä. Nuotion ympärillä istuva iloinen joukko pyytää myyrää liittymään seuraan, mutta myyrä etsii omaa aarrettaan pimenevästä metsästä. Kun se käsittää, ettei löydä etsimäänsä, se yrittää ryöstää toisilta heidän aarteensa. Lopulta myyrä ymmärtää, että oikea aarre ei olekaan kimaltava tähti vaan jotain tärkeämpää. Elokuva sopii esi- ja alkuopetukseen. Elokuvan tarjoaa Kavin Elokuvapolku.

 

Dans på tunn is – Tanssi heikolla jäällä (Suomi 2017, 30 min)

1.–9. luokat

© 2017 Cineparadiso Oy

Tanssi heikolla jäällä kertoo 12-vuotiaasta Felix-pojasta, joka jää jouluna yksin, kun hänen vanhempansa matkustavat Intiaan. Felix päätyy vasten tahtoaan jäätelönmyyjäksi autiolle uimastadionille, jossa uima-altaan pintakin on jäätynyt umpeen. Mutta uimastadion ei olekaan täysin autio. Felix kohtaa kirjavan ryhmän oman onnensa nojassa olevia ei-toivottuja ihmishahmoja – näiden joukossa on myös pakolaistyttö nimeltä Fakira, jonka vanhemmat ovat kuolleet pommi-iskussa Syyriassa. Elokuvan tarjoaa IhmeFilmi ry.

 

Tassu (Unkari 2014, 92 min)

3.–6. luokat

Raitiovaunun sähköasentajana toimiva Zoltán Fehér oli aikoinaan menestynyt koirankasvattaja. Eräänä päivänä hänen ystävänsä pyytää häneltä apua löytämänsä huonostikäyttäytyvän koiranpennun kanssa. Zoltánia pyydetään ottamaan koira mukaansa, mutta hän ei koe pystyvänsä huolehtimaan villistä pennusta. Lopulta hän päättää ottaa huono-onnisen Tassu-pennun ja kouluttaa siitä todellisen pelastuskoiran. Kun kaupungissa katoaa pieni poika, Zoltán uskoo Tassun hyvän vainunenän olevan avuksi. Ystäviensa kanssa he muodostavat pelastusryhmän, joka pelastaa monien ihmisten hengen. Elokuvan tarjoaa Liszt-instituutti – Unkarin kulttuurikeskus Helsinki.

 

Pöllömetsän pelastajat (Viro 2018, 90 min)

3.–6. luokat

Koulujen elokuvaviikko. Pöllömetsän pelastajat -elokuva Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilta..

Ahne metsänomistaja uhkaa kaataa lumisen Pöllömetsän ja jättää eläimet kodittomiksi. Maatilalle joulun viettoon tullut 10-vuotias Eia uusine ystävineen päättää pistää kampoihin, ja salaperäinen pöllö saattaa olla ratkaisun avain. Lämminhenkinen koko perheen elokuva vie joulun tunnelmaan. Elokuvan tarjoaa Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali.

 

På svenska: Iris (Finland 2011, 74 minuter)

Årskurserna 3–6

Året är 1890. Iris, 8 år, bor med sin konstnärsmamma Ester i Stockholm. Iris är lillgammal och världsvan. Hon trivs som fisken i vattnet bland mammans konstnärsvänner. Nu väntar hon på det stora äventyret: Esters vernissage i Paris. Avresedagen får Iris till sin fasa veta att hon inte ska följa med. Då de tilltänkta barnvakterna får förhinder förs hon med postbåt iväg till det för henne obekanta Åland. Filmkamraten erbjuder filmen.

 

Raparperimehua (Alankomaat 2014, 70 min)

4.–6. luokat

Koulujen elokuvaviikko. Raparperimehua-elokuva.

12-vuotiaan pojan Siemin vanhemmat ovat eronneet, mutta hänen isänsä Rik löytää taas uuden rakkauden muutamien yritysten jälkeen. Rik muuttaa päätä pahkaa asumaan yhteen uuden rakkautensa Toscan kanssa. Saman katon alle muuttavat myös Siem ja Toscan tytär Winnie. Rikin ja Toscan tuore parisuhde alkaa pian rakoilla häävalmisteluiden keskellä ja neuvokkaat Siem ja Winnie keksivät suunnitelman pitää uusioperheensä kasassa. Aikaisempia eroja on ollut jo liikaa. Lapset ryhtyvätkin kuvaamaan omatekoista elokuvaa siitä kuinka parisuhde saadaan toimimaan! Elokuvan tarjoaa Kavin Elokuvapolku.

 

Näkymätön Elina (Suomi/Ruotsi 2003, 77 min)

4.–9. luokat

Isänsä menettänyt kymmenenvuotias Elina joutuu koulussa tiukan opettajattaren silmätikuksi. Ruotsin kieltä vaaliva ja tiukkaa kuria ylläpitävä opettaja rankaisee poikaa, joka sääntöjen vastaisesti puhuu koulussa suomea. Myös Elina saa osansa rangaistuksesta puolustaessaan poikaa. Kun Elina ei suostu käyttäytymään opettajattaren vaatimusten mukaisesti, tämä alkaa suhtautumaan Elinaan kuin näkymättömään. Elina kuljettaa surunsa suolle, jossa hän tuntee isänsä läsnäolon ja tuntee olevansa turvassa. Elokuva on valmistettu suomalais-ruotsalaisena yhteistuotantona. Oppimateriaalit ovat suomeksi ja ruotsiksi. Elokuvan tarjoaa Kavin Elokuvapolku.

 

Valasratsastaja (Uusi-Seelanti 2002, 103 min)

4.–9. luokat

Valasratsastaja – tyttö seisoo vedessä

Niki Caron ohjaama Valasratsastaja pohjautuu maorikirjailija Witi Ihimaeran samannimiseen romaaniin vuodelta 1987. Valasratsastaja on paitsi kertomus alkuperäiskansan kulttuurista nykymaailmassa, myös nuoren tytön kehityskertomus sekä tarina sukupolvien välisen kuilun umpeen kuromisesta ja perinteiden väistämättömästä tarpeesta mukautua nykyaikaan. Elokuvan tarjoaa Kavin Elokuvapolku.

 

KAVIn kotimaiset klassikot

3.–9. luokat

Ympäri vuoden kouluissa katsottavia kotimaisia klassikoita ovat Pekka ja Pätkä puistotäteinä, Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä, Pikku Ilona ja hänen karitsansa, Pojat, Komisario Palmun erehdys, Valkoinen peura ja Käpy selän alla. KAVI:n klassikkoelokuvista voi myös tiedustella koulunäytöksiä esitettäväksi oman alueen elokuvateatteriin.

 

Lasten ja nuorten tekemät lyhytelokuvat

1.–6. luokat

Kokonaisuudessa on mukana kuusi lasten ja nuorten tekemää lyhytelokuvaa oppimateriaaleineen. Lasten tekemissä elokuvissa nähdään sekä huumoria, että arjen kokemuksiin pohjautuvaa tarkastelua. Elokuvien tekijöiden terveisissä kannustetaan tekemään elokuvia itse. Osaisiko teidänkin luokkanne tehdä elokuvan?

 

Kuvailutulkatut ja tekstitetyt lyhytelokuvat

1.–6. luokat
Kokonaisuudessa on mukana Max the Waxin avaruusseikkailu – sekä Pelin sisällä -elokuvat, jotka on kuvailutulkattu ja tekstitetty suomeksi. Elokuviin löytyy oppimateriaalit.

 


 

Tehdään-osio

Etäkouluvierailu

7.–9. luokat
Kutsu elokuva-alan ammattilaiset Jenny Dahlström ja Anni Iikkanen koululuokkaasi tiistaina 4.10. klo 10.15–11.00! Vierailu toteutetaan livestriiminä ja se on suunnattu yläkouluille. Vierailun aikana vierailijat vastaavat nuoria askarruttaviin kysymyksiin elokuvista ja elokuva-alasta. Kysymyksiä voi lähettää ennakkoon tai suorana kouluvierailun chatissa. Etäkouluvierailun toteuttaa Mediakasvatuskeskus Metka.

Uudet lukutaidot -videokilpailu

1.–9. luokat
Uudet lukutaidot -videokilpailuun haetaan innostavia ja uusia tapoja oppia mediataitoja, ohjelmointiosaamista tai tieto- ja viestintäteknologian osaamista. Kilpailuteoksia voi lähettää 3.10. alkaen. Osallistu luokkanne kanssa kilpailuun ja voita upeita palkintoja!

Tunnetaitotyöpaja / Verkstad för emotionella färdigheter

1.–9. luokat
Työpajassa kuvataan pienryhmissä videoita, joissa ihmiset ovat tunteiden vallassa. Tunnetaitoja harjoittavan työpajan avulla tunnistetaan ja tulkitaan tunteita.

Elokuvatrikkipaja / Trickfilmer

1.–9. luokat
Yksinkertaisia elokuvatrikkejä eli tehosteita voi helposti tehdä pelkän videokameran avulla. Työpajassa niin aloittelevat elokuvantekijät kuin jo hieman pidemmälle ehtineet konkarit pääsevät kokeilemaan hauskoja kuvallisia illuusioita. Kun valjastaa käyttöönsä runsaasti mielikuvitusta ja luovutta, voi lopputulos olla huikea trikki, jota muut katsovat suu auki ihmetellen.

Lasten uutiset

0.–6. luokat
Työpaja on suunniteltu kehittämään lapsen vaikuttamis- ja ilmaisutaitoja. Työpajassa tutustutaan uutisten rakenteeseen ja opetellaan erilaisia uutiskriteerejä. Lapsi pääsee itse kokeilemalla sukeltamaan uutisten maailmaan sekä tutkimaan elinpiiriään.

Kaikki työpajat

0.–9. luokat
Laajasta valikoimasta työpajoja on mahdollisuus valita juuri omalle ryhmälle sopiva tapa tehdä itse elokuvia. Työpajoja ovat Elokuvakerronan aakkoset, Tubettamisen ABC, Lyhytelokuvatyöpaja, Hittivideo-musiikkivideotyöpaja, Kaupunkisinfoniatyöpaja, Animaatioharjoituksia, Animaatiotyöpaja sekä Sirkusanimaatiopaja.

Tervetuloa elokuvan maailmaan! 

Kaikille kouluille avointa Koulujen elokuvaviikkoa vietetään jälleen valtakunnallisesti 3.–9.10.2022! Viikon aikana opetukseen tarjotaan monipuolisia elokuvakasvatuksen sisältöjä, joiden avulla pääsee tutustumaan elokuvan mahdollisuuksiin pedagogisena työvälineenä. Kaikki sisällöt ovat maksuttomia ja ne löytyvät osoitteesta www.elokuvaviikko.fi. 

 

Elokuvakerronta on kieli, jota voi opetella 

Elokuvakerronta on kuin kieli, jonka avulla voi ilmaista itseään sekä kuvata maailmaa ja sen mahdollisia muotoja. Koulujen elokuvaviikon materiaaleista löytyy monen tasoisia tapoja tutustua elokuvakerrontaan. 

Elokuvakerronnan aakkosissa päästään pala kerrallaan tutustumaan elokuvan “kielioppiin”, jonka avulla kerrontaa rakennetaan. Lyhyiden tehtävien avulla liikkuvan kuvan illuusio ja elokuvallisen ajattelun perusteet tulevat tutuiksi. Tunnetaitotyöpajassa kameran edessä oleminen ja tunteiden tulkinta nousevat pääosaan. Työpajassa tutustutaan tunnetaitojen lisäksi elokuvan ominaisuuteen tunteiden välittäjänä. Tutustu myös Oppiainekohtaisiin tehtäviin, joissa hyödynnetään elokuvakerronnan välineitä kouluaineiden opiskelussa. 

 

Elämyksiä luokassa ja sen ulkopuolella 

Elokuvaviikon ohjelmistosta löytyy jälleen sykähdyttäviä elokuvakokemuksia! Alakoululaisille tarjotaan mm. tunnelmallinen ja kohti parempaa maailmaa lennättävä Pöllömetsän pelastajat (Viro 2018, 90 min), unkarilainen Leo ja Fred –animaatiosarja (Unkari 1989, 14 min), ystävyyden voimaa ylistävä Tanssi heikolla jäällä (Suomi 2017, 31 min), riemastuttava Raparperimehua (Hollanti 2014, 70 min) sekä seikkailuelokuva Tassu (Unkari 2014, 92 min). Yläkouluun sopivat elokuvat ovat mm. palkittu oikeudenmukaisuuden puolesta puhuva Näkymätön Elina (Suomi/Ruotsi 2003, 74 min) sekä vaikuttava Valasratsastaja (Uusi-Seelanti 2003, 101 min). Yläkoululaiset pääsevät myös tutustumaan elokuvaan ammattina, sillä heille on tarjolla elokuva-alan ammattilaisten etäkouluvierailu! Koulujen elokuvaviikon ohjelmisto julkaistaan kokonaisuudessaan syyskuussa. 

Kannustamme elokuvaviikolla kouluja lähtemään myös elokuvateattereihin nauttimaan elokuvaelämyksistä! Koululaisnäytöksiä voi tiedustella Kavin Elokuvapolun tarjoamista kotimaisista klassikkoelokuvista sekä Ihmefilmin tarjoamasta elokuvasta Sininen tiikeri (2012). Ole yhteydessä lähialueen elokuvateatteriin ja ehdota kouluvierailua! 

 

Ni är välkomna att fira Skolornas filmvecka 

Skolornas filmvecka erbjuder ett högklassigt svenskspråkigt material, som utökats för att ytterligare stöda filmfostran i svenskspråkiga skolor. Detta kostnadsfria evenemang firas igen den 3–9 oktober 2022. Under Skolornas filmvecka används video och audiovisuella berättelser som ett pedagogiskt verktyg: eleverna använder film som ett instrument för att undersöka, uppleva och göra. I samarbete med Finlandssvenskt filmcentrum och Walhalla rf erbjuder Skolornas filmvecka nordiska filmer samt svenskspråkigt filmpedagogiskt material att jobba med i svenskspråkiga skolor – Filmkamraten för lågklasserna och Bokbiomaterialet för högklasserna. 

Filmerna, uppgifterna och lektionsplanerna för filmveckan finns gratis tillgängliga för alla på www.elokuvaviikko.fi/sv 

Luokan kanssa elokuvateatteriin!

Suljettujen korona-aikojen jälkeen on ihanaa palata elokuvateattereihin ja nauttia elokuvaelämyksistä yhdessä. Koulujen elokuvaviikolla elokuvateattereihin on mahdollista tilata edullisesti elokuvanäytöksiä yhteistyökumppaneidemme tarjoamista elokuvista.

Elokuvaviikon tarjonnassa on Ihmefilmin tarjoama Sininen tiikeri (2012), jonka voi maksutta tilata verkon kautta katsottavaksi. Tilaus Sinisen tiikerin katsomiseen tehdään Ihmefilmille info@ihmefilmi.fi. KAVI mahdollistaa Elokuvapolulta löytyvien kotimaisten klassikkoelokuvien esittämisen elokuvateattereissa. KAVI toimittaa näytöksiä varten näytöskopiot maksutta elokuvateattereille. Klassikkoelokuvia voi tiedustella KAVI:n Tommi Partaselta etunimi.sukunimi@kavi.fi.

Elokuvateatterivierailuun voi yhdistää ennakko- ja purkutehtäviä, joiden avulla elokuvan aiheita pystyy käsittelemään pedagogisella otteella. Koulukino tarjoaa oppimateriaaleja Elokuvapolun klassikkoelokuvien purkamiseen ja Sininen tiikeri -elokuvaan löytyy CinEdin (PDF) kattava oppimateriaali. Tehtävistä voi valikoida sopivimmat tai hyödyntää vaikka kaikkia!

Ota yhteyttä lähialueesi elokuvateatteriin ja kysy sopivia ajankohtia näytökselle. Mahdollisista maksuista ja kuluista neuvotellaan elokuvateatterin kanssa erikseen.

Pssst… Elokuvateatterissa voi käydä muulloinkin kuin Koulujen elokuvaviikolla. Koulukinonäytöksiä voi järjestää milloin vain! Koulukinon sivuilta löytyy tarkempia tietoja, miten tilaat elokuvanäytöksen, mitä näytös maksaa, millaisia käytänteitä eri elokuvateattereilla on sekä vinkkejä elokuvan valitsemiseen.

Teemaviikolla elokuvan mahdollisuudet ovat kaikkien ulottuvilla  

Elokuva mahdollistaa luovan ja ymmärrystä avartavan työskentelytavan oppilaille. Koulujen elokuvaviikon aikana tarjolla on laaja valikoima mieleenpainuvia lasten- ja nuortenelokuvia sekä tehtäviä elokuvakasvatukseen liittyen!  

Elokuvaviikon ohjelmistosta löytyy jälleen jokaiseen tilanteeseen sopivaa sisältöä: Kavin Elokuvapolku tarjoaa muun muassa koskettavan Valasratsastaja-elokuvan (2002), digitaitojen kehittäminen onnistuu Tutkitaan-osion tehtävillä, luonnonsuojelun kysymyksiin voi liihotella Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin tarjoaman Pöllömetsän pelastajat –elokuvan (2018) myötä ja tunnetaitoja pääsee harjoittelemaan Unkarin kulttuurikeskus Helsingin tarjoamien Leo ja Fred –animaatioiden (1984) avulla.  

På svenska: Via Filmkamraten och Bokbio får vi tillgång till ett urval nordiska kvalitetsfilmer för barn och unga samt svenskspråkigt filmpedagogiskt material till dessa. Bekanta dig med materialet på adressen www.elokuvaviikko.fi/sv/. 

Koulujen elokuvaviikon ohjelmisto julkaistaan kokonaisuudessaan elokuussa. Ota siis kalenterisi esiin ja merkitse Koulujen elokuvaviikko 3.–9.10.2022! 

Elokuvateatterin lumoa 

Koulujen elokuvaviikon elokuvat ovat katsottavissa maksutta verkossa. Koululuokka tai auditorio voidaan muuttaa tunnelmalliseksi elokuvateatteriksi elokuvaviikon ajaksi ja nauttia elokuvista yhdessä muiden kanssa. 

Pitkien koronavuosien jälkeen elokuvateatteriin pääsee vihdoinkin! Koulujen elokuvaviikolla elokuvaelämyksiä voi kokea koululuokan lisäksi elokuvateattereissa. Maksuttoman esityksen voi tilata KAVI:n tarjoamista klassikkoelokuvista tai Ihmefilmin Sininen tiikeri –elokuvasta. Sovi koulunäytöksestä paikkakuntasi elokuvateatterin kanssa.  

Muistathan, että elokuvateatterit ympäri Suomen järjestävät myös maksullisia koulukinonäytöksiä tilauksesta. Lue lisää Koulukinon sivuilta. 

Monilukutaitoa opitaan ymmärtämällä elokuvan kieltä

Nykyisen kaltainen visuaalisesti virikkeellinen maailma ei olisi olemassa ilman elokuvallisen ilmaisun syntyä. Lumièren veljekset kehittivät 1800-luvun lopussa todellisuuden vangitsijan, kinematografin, minkä jälkeen elokuvakerronta on kehittynyt reilussa vuosisadassa monitahoiseksi ilmaisumuodoksi. Elokuva on tuottanut muun muassa kuvien leikkaamisen kehittymisellä sekä äänen ja videon yhdistämisellä mahdollisuuden merkitysten luomisen audiovisuaalisessa viestinnässä, unohtamatta teknologisen kehityksen edelläkävijyyttä, esimerkiksi 3D-elämysten tai äänentoiston myötä. Elokuvakulttuurin rooli on ehkä pienentynyt kulta-ajoistaan muiden medioiden kehittyessä, mutta elokuvan keinot ovat nousseet olennaiseen osaan kehittyneessä monimediaisessa toimintaympäristössä.

Vaikuttava elokuvakerronta

Mainoselokuvat ovat erinomainen esimerkki siitä, miten audiovisuaalisella kerronnalla voidaan herättää monenlaisia tunteita ja vaikuttaa katsojien käyttäytymiseen. Pienessä mittakaavassa mainosvideo voi jättää jonkinlaisen muistijäljen katsojalle tuotteesta tai palvelusta, ja suuressa mittakaavassa mainosvideo voi muuttaa ihmismassojen käyttäytymistä, esimerkiksi kannustamalla maidonjuontiin (Valion markkinointistrategiat) tai kanan syöntiin (McDonald’sin mainoskampanja). Mainoselokuvissa käytetään elokuvallisia keinoja mielikuvien rakentamiseen: montaasi, ekspressionismi, juoni, kuvakoot, leikkausrytmi, ja niin edelleen. Markkinointi on luotu vaikuttamaan ihmisiin ja monissa tilanteissa elokuvakerronnan tunteiden välittämistä osataan hyödyntää tehokkaasti.

Sosiaalisen median sisältöjen tulkinnassa on hyvin samankaltaisia välineitä kuin elokuvan tulkinnassa. Samalla tavalla kuin elokuvassa, sosiaalisessa mediassa kiinnostusta herättävät yksilöt ja heidän kokemuksensa. Uskottavuutta molemmissa luodaan tarinoilla. Uskottavat tarinat ovat eheitä ja henkilöjohtoisia, jolloin kriittinen lukutaito nousee tärkeäksi osaksi sosiaalisen median ymmärtämistä. Sen lisäksi, että tarkastellaan mitä kuvassa näkyy, huomioidaan mitä asioita jätetään kertomatta, mikä rajataan pois. Uskottava tarina ei välttämättä tarkoita luotettavaa tarinaa. Sosiaalisen median tulkitsemisessa voidaan hyödyntää elokuva-analyysin toimintaperiaatteita, joissa pohditaan sitä, mikä tästä kyseisestä tarinasta, julkaisusta tai tilistä tekee koskettavan; millainen asento henkilöllä on julkaisussa, miten musiikki tai ääniefektit vaikuttavat viestiin, mikä kuvakoko ja kuvakulma on valittu, miten video on leikattu tai rajattu, mitä muuta kuvassa taustalla näkyy tai mitä henkilöstä saadaan selville?

On hyvä myös huomioida, mitä asioita jätetään kertomatta, mikä rajataan pois.

Elokuvateos ei itsessään koskaan ole irti ympäröivästä todellisuudestaan, vaan se mukautuu kuvastamaan tekijöidensä sen hetkisiä käsityksiä ja vallitsevan ilmapiirin heijastuksia. Sen takia onkin hyvä kehittää monilukutaitoa ja tutkia, miten tietyt valinnat roolien jaossa, kuvausvalinnoissa, juonen kuljetuksessa ja ulosjätetyissä asioissa ovat vaikuttaneet elokuvan rakentamaan kuvaan todellisuudesta, esimerkiksi vähemmistöjen roolista tai hyväksytyistä tavoista reagoida tilanteisiin. Yksi yksittäinen elokuva ei välttämättä muokkaa todellisuuttamme, mutta tarinankerronnassa jatkuvasti toistuvat stereotypiat ja arkkityypit istuttavat syvällejuurtuvia mielikuvia. Hyvänä esimerkkinä käsitysten muokkaamisesta on trendi moniulotteisista naispäähenkilöistä, jotka voivat olla heikkoja ja vahvoja samanaikaisesti (esimerkiksi Tytöt tytöt tytöt, Cruella, Nomadland, Tove). Feministinen aalto näkyy elokuvissa ja niiden kuvaustyylissä. Monilukutaidossa on siis hyvä huomioida yleinen median luoma ilmapiiri ja opetella tulkitsemaan sitä.

Mediakulttuuri on lasten ja nuorten kulttuuria

Samalla tavalla kuin aikuiset, myös lapset ja nuoret elävät medioiden ympäröimänä. Tai itseasiassa lapset ja nuoret todennäköisesti elävät jopa enemmän medioiden ympäröimänä, sillä heidän mediakäyttäytymisessään olennaisena osana on kanssakäyminen ja vuorovaikutus ihmisten sekä maailman kanssa. Useat nykynuoret eivät käy sosiaalisessa mediassa, he elävät siinä.

2000-luvulla alettiin puhua diginatiiveista, eli lapsista jotka ovat syntyneet digitaalisten laitteiden ympäröimänä, ja näinollen heidän oletettiin olevan taitavia laitteiden käyttäjiä. Onneksi termin määritelmä on pikkuhiljaa muovaantunut ja käsitykset diginatiivisukupolvesta muuttuneet. Todellisuudessa lapset täytyy yhä kasvattaa käyttämään laitteita ja sovelluksia, sillä intuitiivisellä kokemusoppimisella päästään vain tiettyyn tekniseen osaamiseen, ja sisällön tuottamisen ja kriittisen tarkastelun taito voivat jäädä kokonaan tai osittain oppimatta ilman opettajan tai kasvattajan tukea. Lapset elävät mediassa, mutta heidän tulisi myös oppia valjastamaan media käyttöönsä ja oppia luovimaan mediameressä.

Lasten ja nuorten populäärikulttuuri syntyy mediassa, oli se sitten elokuva, TikTok-trendi tai meemi. Suosittuja sisältöjä jaetaan kavereiden kesken viestimissä, toistetaan eri alustoilla sekä tuodaan mukaan arjen leikkeihin ja kanssakäymisiin. Lapset myös tuottavat itse sisältöjä, vaikkakin heidän varmuutensa niiden tuottamisessa voi vaihdella. Koska mediaan kuuluminen on niin suuri osa lapsen ja nuoren arkea, on vain kohtuullista, että yhteiskunta ja muu yhteisö on mukana tukemassa kasvua digitaitoiseksi kansalaiseksi.

Suuntaviivat kohti monilukutaitoa

Opettelemalla elokuvan kieltä päästään yksinkertaisella tavalla tutustumaan mekaniikkaan, jota laajasti medioissa käytetään.

Mediaympäristö elää jatkuvassa muutoksessa ja koko ajan tulee erilaisia tapoja osallistua ja tuottaa sisältöjä. Miten siis on mahdollista kasvattaa mediataitoista yksilöä, kun hänen aikuistuessaan nyt opetetut mediat voivat olla jo kadonneet? Jos nyt opettelemme TikTokin lainalaisuuksia, miten valmistaudumme seuraavaan media-alustaan? Päädymme takaisin elokuvaan. Opettelemalla elokuvan kieltä, eli audiovisuaalista kerrontaa, päästään yksinkertaisella tavalla tutustumaan mekaniikkaan, jota medioissa käytetään.

Valtakunnallisessa Uudet lukutaidot -kehittämisohjelmassa on digitaalisten taitojen opetuksen ja oppimisen tueksi laaditut osaamisen kuvaukset, joissa avataan miten digitaitojen rakentaminen voidaan toteuttaa yhdenvertaisesti. Kehittämisohjelman sisällöt löytyvät myös kansallisesta lukutaitostrategiasta, jossa lukutaito kuvataan nimenomaan monilukutaitona, kaikenlaisten tekstien lukemisen ja tuottamisen taitona. Muutokset valtakunnallisissa säädöksissä ja strategioissa vaikuttavat lopulta käytänteisiin kouluissa ja muissa instituutioissa.

Elokuvan kieli on selkeästi läsnä modernissa mediakentässä, vaikkei sen asemaa ollakaan tuotu monessa yhteydessä esiin. Elokuva pedagogisena työvälineenä on jäänyt pois useista strategoista, suunnitelmista ja selvityksistä, mutta sen käytettävyyttä on turha kieltää. Elokuva sopii niin monilukutaidon kehittämiseen, kuin muiden laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden edistämiseen. Osallistuminen yhteiskuntaan tapahtuu kielen avulla ja yhä useammassa tapauksessa käytettynä kielenä toimii elokuvan kieli.

Hyvää Rasisminvastaista viikkoa!

Rasisminvastaista viikkoa vietetään ympäri Suomea 21.–27.3.2022

Koulujen elokuvaviikko tarjoaa Uusi tyttö kaupungissa -lyhytelokuvan ja oppimateriaalin kouluille rasisminvastaisen toiminnan ja keskustelun tueksi. Materiaalia voi hyödyntää Rasisminvastaisella viikolla, mutta se on saatavilla muulloinkin.

Nuori tyttö Yana muuttaa Suomeen ja on innoissaan uudesta elämästään. Hän haluaa löytää uusia kavereita, mutta luokkatoverit eivät ole valmiita hyväksymään erilaista Yanaa ystäväkseen. Yana muuttaa olemustaan sopiakseen paremmin joukkoon, mutta huomaa pian, että on parempi olla oma itsensä.

Uusi tyttö kaupungissa on lasten itse tekemä lyhytelokuva, joka on erinomainen esimerkki siitä, miten elokuva voi toimia välineenä vaikeiden asioiden käsittelyyn. Lyhytelokuva on lasten tekemää elokuvataidetta, jossa tuodaan esiin tekijöille tärkeä aihe. Sen lisäksi, että aihe on merkityksellinen tekijöilleen, tarina onnistuu myös koskettamaan elokuvan katsojaa. Uusi tyttö kaupungissa on hyvä keskustelunavaaja rakenteellisen ja arkisen rasismin sekä normatiivisen kulttuurin käsittelyyn alakoulussa.

Koulujen elokuvaviikko haluaa olla edistämässä yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä vastustaa kaikenlaista etnisyyteen liittyvää syrjintää. Elokuvan avulla voidaan näyttää sekä vallitsevaa tilannetta, että muutoksen mahdollisuuksia yhteiskunnassa. Representaatiolla, eli mielikuvilla ja esitystavalla, on väliä. Kenen tarinoita kerromme ja kenen ääntä kuuntelemme elokuvissa?

 

Oppimateriaali elokuvaan löytyy nyt myös opettajille tarkoitetusta Freeed.com-palvelusta.

Kuumimmat elokuvaniksit varhaiskasvatukseen webinaarissa to 10.2.2022

Mediataitoviikolla elokuvakasvatuksen ammattilaiset keskustelevat torstaina 10.2. klo 14–15.30 webinaarissa tarjoamistaan varhaiskasvatuksen sisällöistä. Tervetuloa mukaan Elokuva varhaiskasvatuksessa innostaa, koskettaa ja inspiroi -keskusteluun!

Tule kuulemaan ajankohtaiset materiaalivinkit elokuvakasvatuksen, kulttuuri- ja taidekasvatuksen sekä mediakasvatuksen teemoista varhaiskasvatuksessa. Webinaarin aikana pääset keskustelemaan asiantuntijoidan kanssa ja saat inspiraatiota muilta varhaiskasvatuksen ammattilaisilta ympäri Suomen.

Webinaari on rento keskustelutilaisuus ja tarkoitettu kaikille varhaiskasvatuksen ammattilaisille, jotka etsivät uusia elokuvakasvatuksen, kulttuuri- ja taidekasvatuksen sekä mediakasvatuksen menetelmiä ja materiaaleja osaksi omaa työtään.

Tapahtuman järjestää Mediakasvatuskeskus Metka ry yhdessä Koulukinon, Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) ja Koulujen elokuvaviikon kanssa.

Lisätietoa ohjelmasta ja linkki keskusteluun löytyy Mediakasvatuskeskus Metkan sivuilta.

Oskari-kilpailu palkitsee lasten ja nuorten teoksia

Koulujen elokuvaviikon ja Oulun kulttuurikeskusen valtakunnallinen lasten ja nuorten tekemien elokuvien Oskari-kilpailu järjestetään jälleen osana Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalia. Kilpailuun voi lähettää teoksia 10.10. asti.

Esikarsintaraati valikoi elokuvien joukosta valikoiman Oskari-kilpasarjoihin, jotka esitetään Oulun kansainvälisellä lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilla sekä verkossa. Eri-ikäisistä asiantuntijoista koostuva Oskari-tuomaristo valitsee kilpasarjoista teokset, jotka palkitaan elokuvafestivaaliviikolla juhlavassa Oskari-gaalassa kulttuuritalo Valveella.

Jos teidän luokassanne on toteutettu upea elokuvataideteos, tutustukaa Oskari-kilpailun ohjeisiin ja lähettäkää teokset pikimmiten kilpailuun! Viime vuoden palkittuja elokuvia ja lisätietoja löytyy Oulun lastenkulttuurikeskuksen sivuilta.

 

Koulujen elokuvaviikon ohjelmisto vuonna 2021

Koulujen elokuvaviikon 2021 elokuvaohjelmisto on julkaistu. Elokuvien lisätiedot, katselulinkit ja oppimateriaali julkaistaan syyskuun aikana.

Viikon aikana kouluille tarjotaan verkon kautta mieleenpainuvia elokuvaelämyksiä, kaikkiin eri oppiaineisiin suunniteltuja kamerakynätehtäviä sekä konkreettisia ohjeistuksia elokuvan tekemiseen omassa luokassa. Elokuvaviikkoon voi osallistua monella tavalla ja omaan opetukseen voi valita sopivat tehtävät.

 

Tutkitaan-osio

Oppiaineiden tehtävät

Käytä videokameraa ajattelun, havainnoinnin, itseilmaisun ja tutkimisen välineenä. Kamerakynätyöskentely voidaan yhdistää helposti kouluopetukseen, jopa jokaiseen koulussa opetettavaan oppiaineeseen.

Elokuvaviikon kotitehtävät

Askartele animaatiohärveleitä, tee matka avaruuteen tai tutustu jännittäviin elokuvatrikkeihin. Elokuvaviikon kotitehtävät soveltuvat itsenäiseen opiskeluun.

 

Koetaan-osio

Minulla on Tiikeri (Suomi 1979, 16 min)

0.–2. luokat
Kerrostalon asukkailla on monenlaisia salaisuuksia: eräällä pojalla on oma tiikeri. Naapurissa taitaa kuitenkin asua myös muita jännittäviä kotieläimiä. Kotilaisen täti pitää naapuristoa silmällä, ja lopulta myös yläkerran leskirouvan ja naapurin poikamiehen salaisuudet paljastuvat. Minulla on tiikeri -animaatio sopii esi- ja alkuopetukseen. Elokuvan tarjoaa Kavin Elokuvapolku.

Myyrän aarre (Suomi 2001, 10 min)

0.–2. luokat
Myyrän aarre kertoo ystävyydestä ja yhdessä jakamisesta. Yksinäinen myyrä toivoo aarteekseen ikiomaa tähteä. Eräänä iltana se näkee tähden putoavan metsään ja lähtee etsimään sitä. Matkalla se kohtaa muita eläimiä aarteineen: päästäiset ihailevat helminauhaa, saukko leikkii kultakolikoilla rantavedessä. Nuotion ympärillä istuva iloinen joukko pyytää myyrää liittymään seuraan, mutta myyrä etsii omaa aarrettaan pimenevästä metsästä. Kun se käsittää, ettei löydä etsimäänsä, se yrittää ryöstää toisilta heidän aarteensa. Lopulta myyrä ymmärtää, että oikea aarre ei olekaan kimaltava tähti vaan jotain tärkeämpää. Elokuva sopii esi- ja alkuopetukseen. Elokuvan tarjoaa Kavin Elokuvapolku.

Fatima (Suomi 2013, 19 min)

0.–9. luokat, S2-opetus
Fatima on 9-vuotias tyttö, joka kuulee vanhempiensa keskustelun ja luulee heidän olevan eroamassa. Hän kertoo asiasta parhaalle ystävälleen Millalle, joka keksii loistavan idean Fatiman vanhempien avioliiton pelastamiseksi. Heidän täytyy saada nämä rakastumaan toisiinsa uudelleen keinolla millä hyvänsä. Tässä tehtävässä tytöt käyttävät apunaan Bollywood-elokuvia. Elokuvan tarjoaa Ihmefilmi.

Palnan tyttäret (Suomi 2007, 69 min)

2.–9. luokat
Devi on onnekas, koska hän on saanut hyvän kodin Suomesta. Hänen lisäkseen perheeseen odotetaan pikkusisarta, ja Devi saakin tehdä matkan omaan menneisyyteensä, kun hänen perheensä lähtee hakemaan delhiläisestä Palnan lastenkodista toista tytärtä, Stutia. Devin ja hänen perheensä tarina on lämmöllä ja myötäelämisellä tehty dokumentti, joka muistuttaa siitä, että elämässä on roppakaupalla myös onnea ja hyviä hetkiä. Elokuvan tarjoaa Kavin Elokuvapolku.

Pöllömetsän pelastajat (Viro 2018, 90 min)

3.–6. luokat
Ahne metsänomistaja uhkaa kaataa lumisen Pöllömetsän ja jättää eläimet kodittomiksi. Maatilalle joulun viettoon tullut 10-vuotias Eia uusine ystävineen päättää pistää kampoihin, ja salaperäinen pöllö saattaa olla ratkaisun avain. Lämminhenkinen koko perheen elokuva vie joulun tunnelmaan. Elokuvan tarjoaa Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali.

Onni von Sopanen (Suomi 2006, 94 min)

3.–6. luokat
Onni Sopasen elämä joutuu melkoiseen turbulenssiin, kun biologian tunnilla perehdytään perinnöllisyystieteeseen ja Onni vakuuttuu siitä, ettei voi olla omien vanhempiensa lapsi. Epävarmuus omasta alkuperästä tuntuu saavan vahvistusta joka puolelta ja kasvava huolestus aiheuttaa häiriöitä niin perhe- kuin kaverisuhteissakin. Elokuvan tarjoaa Kavin Elokuvapolku.

Vieraskentällä (Saksa 2019, 88 min)

3.–6. luokat
12-vuotias Ben muuttaa uuteen kaupunkiin ja edessä on siirtyminen uuteen kouluun. Ikävä entiseen kotiin kalvaa nuorta poikaa ja Ben kamppailee tunteidensa kanssa. Vaikka Ben onkin jalkapallotaituri, ei hän pääse loistamaan taidoillaan kentällä eikä juuri nauti muiden suosiota. Lisäksi mutkansa matkaan tuo toinen uusi oppilas, syyrialaispakolainen Tariq, joka tuntuu saavan kaiken huomion – myös pelikentällä. Kevyesti hengittävä elokuva tarttuu rohkeasti ajankohtaiseen teemaan, ja muistuttaa auttamisen ja empatian tärkeydestä. Elokuvan tarjoaa Kavin Elokuvapolku ja Espoo Cinén Wrap-hanke.

Cloudboy (Danmark 2013, 77 minuter)

Årskurserna 3–6
Niilas har bott med sin pappa i Belgien så länge han minns. Det är sommarlov och Niilas föräldrar har bestämt att han ska åka och hälsa på sin mamma och hennes nya familj i Sápmi. I Sápmi är tillvaron helt annorlunda och Niilas håller sig för sig själv och längtar hem. Men renkalvarna ska märkas och alla måste hjälpa till. När en av kalvarna springer bort dras Niilas med i jakten och mot alla odds blir den här sommaren det största äventyret i hans liv. Filmkamraten erbjuder filmen.

Näkymätön Elina (Suomi/Ruotsi 2003, 77 min)

4.–9. luokat
Isänsä menettänyt kymmenenvuotias Elina joutuu koulussa tiukan opettajattaren silmätikuksi. Ruotsin kieltä vaaliva ja tiukkaa kuria ylläpitävä opettaja rankaisee poikaa, joka sääntöjen vastaisesti puhuu koulussa suomea. Myös Elina saa osansa rangaistuksesta puolustaessaan poikaa. Kun Elina ei suostu käyttäytymään opettajattaren vaatimusten mukaisesti, tämä alkaa suhtautumaan Elinaan kuin näkymättömään. Elina kuljettaa surunsa suolle, jossa hän tuntee isänsä läsnäolon ja tuntee olevansa turvassa. Elokuva on valmistettu suomalais-ruotsalaisena yhteistuotantona. Oppimateriaalit ovat suomeksi ja ruotsiksi. Elokuvan tarjoaa Kavin Elokuvapolku.

Valasratsastaja (Uusi-Seelanti 2002, 103 min)

4.–9. luokat
Niki Caron ohjaama Valasratsastaja pohjautuu maorikirjailija Witi Ihimaeran samannimiseen romaaniin vuodelta 1987. Valasratsastaja on paitsi kertomus alkuperäiskansan kulttuurista nykymaailmassa, myös nuoren tytön kehityskertomus sekä tarina sukupolvien välisen kuilun umpeen kuromisesta ja perinteiden väistämättömästä tarpeesta mukautua nykyaikaan. Elokuvan tarjoaa Kavin Elokuvapolku.

Hope You’ll Die Next Time 🙂 (Unkari 2018, 96 min)

9. luokat ja toisen asteen koulutus
Raadollinen elokuva nuorten elämänkokemuksista rakkauden ja pettymysten äärellä. Unkarilainen teinitrilleri Hope You’ll Die Next Time kertoo nuorten suhteista sekä Eszteristä, joka ihastuu lähes saavuttamattomissa olevaan englanninkielen opettajaansa. Elokuva on saatavilla vain englanninkielisillä tekstityksillä. Elokuvan tarjoaa Liszt-instituutti – Unkarin kulttuurikeskus.

KAVIn kotimaiset klassikot

3.–9. luokat
Ympäri vuoden kouluissa katsottavia kotimaisia klassikoita ovat Pekka ja Pätkä puistotäteinä, Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä, Pikku Ilona ja hänen karitsansa, Pojat, Komisario Palmun erehdys, Valkoinen peura ja Käpy selän alla.

Lasten ja nuorten tekemät lyhytelokuvat

1.–6. luokat
Kokonaisuudessa on mukana kuusi lasten ja nuorten tekemää lyhytelokuvaa oppimateriaaleineen. Osaisiko teidänkin luokka tehdä itse elokuvan?

Kuvailutulkatut ja tekstitetyt lyhytelokuvat

1.–6. luokat
Kokonaisuudessa on mukana kaksi kuvailutulkattua ja suomeksi tekstitettyä lasten tekemää lyhytelokuvaa oppimateriaaleineen.

 

Tehdään-osio

Ohjaaja Teemu Nikki ja näyttelijä Samuel Kujala etäkouluvierailulla

7.–9. luokat
Kutsu elokuva-alan ammattilaiset koululuokkaasi tiistaina 5.10. klo 10.15–11.00! Vierailu toteutetaan livestriiminä ja se on suunnattu yläkouluille. Vierailun aikana vierailijat vastaavat nuoria askarruttaviin kysymyksiin elokuvasta ja elokuva-alasta. Kysymyksiä voi lähettää ennakkoon tai suorana kouluvierailun chatissa. Etäkouluvierailun toteuttaa Mediakasvatuskeskus Metka.

Tunnetaitotyöpaja / Verkstad för emotionella färdigheter

1.–9. luokat
Uudessa työpajassa kuvataan pienryhmissä videoita, joissa ihmiset ovat tunteiden vallassa. Tavoitteena on tunnistaa, tulkita ja ilmaista omia ja toisen tunteita.

Elokuvatrikkipaja / Trickfilmer

1.–9. luokat
Yksinkertaisia elokuvatrikkejä eli tehosteita voi helposti tehdä pelkän videokameran avulla. Työpajassa niin aloittelevat elokuvantekijät kuin jo hieman pidemmälle ehtineet konkarit pääsevät kokeilemaan hauskoja kuvallisia illuusioita. Kun valjastaa käyttöönsä runsaasti mielikuvitusta ja luovutta, voi lopputulos olla huikea trikki, jota muut katsovat suu auki ihmetellen.

Lasten uutiset

0.–6. luokat
Työpaja on suunniteltu kehittämään lapsen vaikuttamis- ja ilmaisutaitoja. Työpajassa tutustutaan uutisten rakenteeseen ja opetellaan erilaisia uutiskriteerejä. Lapsi pääsee itse kokeilemalla sukeltamaan uutisten maailmaan sekä tutkimaan elinpiiriään.

Kaikki työpajat

0.–9. luokat
Laajasta valikoimasta työpajoja on mahdollisuus valita juuri omalle ryhmälle sopiva tapa tehdä itse elokuvia. Työpajoja ovat Elokuvakerronan aakkoset, Tubettamisen ABC, Lyhytelokuvatyöpaja, Hittivideo-musiikkivideotyöpaja, Kaupunkisinfoniatyöpaja, Animaatioharjoituksia, Animaatiotyöpaja sekä Sirkusanimaatiopaja.

Teemu Nikki ja Samuel Kujala tulevat kouluvierailulle!

Koulujen elokuvaviikolla elokuva-alan ammattilaiset käyvät vierailulla jokaisessa koulussa etänä!

Mediakasvatuskeskus Metka järjestää tiistaina 5.10. klo 10.15-11.00 livestriimin, johon voi osallistua kaikki yläkoulut ympäri Suomen. Kouluvierailijoina ovat palkittu ohjaaja Teemu Nikki sekä näyttelijä Samuel Kujala, jotka vastaavat nuorten mieliä askarruttaviin kysymyksiin elokuvasta ja elokuva-alasta.

Koulujen elokuvaviikon suojelijanakin toiminut Teemu Nikki on viime vuosina kerännyt mainetta ja kunniaa teoksillaan. Kiitelty nuortensarja Sekasin voitti Kultainen Venla -palkinnon vuosina 2016 ja 2018, ensimmäinen kausi palkittiin parhaana lasten- ja nuortenohjelmana ja toinen kausi toi Teemu Nikille vuoden ohjaajan palkinnon. Venla-palkintoja Nikki on kahminut myös #lovemilla-sarjallaan vuosina 2013 ja 2014. Uusin elokuva Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia palkittiin vuoden 2021 Venetsian elokuvajuhlilla yleisöpalkinnolla.

Samuel Kujala nousi kuuluisuuteen nuortensarjasta Nörtti: Dragonslayer666 omalaatuisena nimikkohahmona. Vastikään teatterikorkeakoulusta valmistunut näyttelijä on tehnyt useita pienempiä rooleja niin elokuvissa kuin teatterin lavallakin. Hänet voi bongata muun muassa elokuvista Peruna (2020), Juice (2018) ja Tuntematon sotilas (2017). Kujalan merkittävä elokuvarooli on vuonna 2021 ensi-iltansa saanut satiirinen komedia Fucking with nobody (2020), jossa Kujala esittää Ekkua, joka on Instagram-kulissisuhteessa Hannan (Hannaleena Hauru) kanssa.

Teemu Nikille ja Samuel Kujalalle voi lähettää etukäteen kysymyksiä Kouluvierailu-sivulla. Striimi tallennetaan ja se jää katsottavaksi vielä tapahtuman jälkeenkin, joten keskusteluihin voi palata myös myöhempänä ajankohtana.

Elokuvia esikatseluun ennen elokuvaviikkoa

Esikatselumahdollisuus on avautunut elokuviin Pöllömetsän pelastajat, Vieraskentällä sekä Hope You’ll Die Next Time 🙂. Myös muita Koulujen elokuvaviikon elokuvia on mahdollista katsoa etukäteen.

Esikatselumahdollisuus tarkoittaa sitä, että opettajat voivat katsoa elokuvan etukäteen ja tutustua sen tarjoamiin sisältöihin sekä pohtia, miten elokuva palvelee oman ryhmän tavoitteita. Esikatseluaika on tarkoitettu vain opettajille, eikä elokuvaa ole silloin mahdollista esittää oppilaille.

Esikatselu on mahdollistettu opettajille, jotta he pystyvät arvioimaan elokuvan soveltuvuuden omalle ryhmälleen. Ikäraja ei aina kerro, minkä ikäisille elokuva on suunnattu, sillä ikärajat kertovat ainoastaan kuvaohjelman haitallisesta sisällöstä. Toisaalta myös lähtökohtaisesti lapsille suunnattu elokuva saattaa herättää hyviä keskusteluja hieman vanhempien oppilaiden kanssa oikealla tavalla suunnatuilla tehtävillä. Esikatsellessa elokuvia voi valmiiksi varautua siitä syntyviin tunteisiin tai kysymyksiin. Opettaja myös saa hyvän käsityksen siitä, miten elokuvan oppimateriaalit liittyvät elokuvaan ja mitä tehtäviä kannattaa omalle luokalleen valita.

Onko elokuvan valinta Koulujen elokuvaviikolle vielä edessä? Koulukinon ohjeistuksesta saa hyvän käsityksen siitä, miten elokuvan valintaa kannattaa lähestyä. Tutustu Koulujen elokuvaviikon vuoden 2021 ohjelmistoon.

Miksi elokuvien katseluaika on rajattu? Tekijänoikeudet ovat elokuvantekijöiden ansaintakeino, ja esitysoikeuksia myymällä elokuva toimii elinkeinona ja mahdollistaa elokuva-alalla työskentelyn. Elokuvien esitysoikeudet on hankittu tietyin ehdoin, ja oikeuksien mukana tulee myös vastuu jakaa elokuvaa sovitulla tavalla. Koulujen elokuvaviikon yhteistyökumppanit ovat neuvotelleet elokuvien esittämisen lähtökohtaisesti Koulujen elokuvaviikon ajaksi. Poikkeuksiakin on, joten katseluajat on ilmoitettu jokaisen elokuvan yhteydessä. Esikatseluajan mahdollistaminen on neuvoteltu, jotta kasvattaja voisi paremmin valmistautua opetustilanteeseen.

Kamerakynäopas avuksi elokuvaviikolle

Oulun kulttuurikeskuksessa toimiva Valveen elokuvakoulu on tuottanut kamerakynän pedagogiikkaan pureutuvan oppaan Mielekästä oppimista kamerakynällä ja se julkaistaan 20.9.2021!

Julkaisupäivänä Koulujen elokuvaviikko järjestää erityisen livestriimin klo 15.00–15.30, jossa oppaan kirjoittaja Valveen elokuvakoulun vastaava tuottaja Tommi Nevala kertoo kamerakynän pedagogiikasta ja siitä, millaista lisäarvoa se tuo opetukseen.

Oppaan julkaisustriimi on katsottavissa maanantaihin 4.10. asti.

Kamerakynän pedagogiikka edistää oppimista ohjaamalla lapsia käyttämään teknologiaa ja mediataitoja havaintojen tekemiseen, tiedon jakamiseen, itseilmaisuun ja oman ajattelun esille tuomiseen sekä paljon muuhun. Sen avulla on mahdollista toteuttaa opetussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden mukaista toimintaa. Oppaasta voit lukea kamerakynän pedagogiikasta kaiken tarpeellisen: mitä, miksi, miten ja kenelle? Opas sisältää yli 50 kamerakynätehtävää ja useita tehtäviä tunnekasvatukseen. Lukuisten harjoitusten kautta pääset kokemaan ja näkemään käytännössä kuinka yksinkertaista ja hauskaa työskentely kamerakynän avulla voi olla.

Mielekästä oppimista kamerakynällä -oppaasta on julkaistu elokuvaviikon oppimateriaaleihin Tunnetaitotyöpaja, jossa päästään heittäytymään tunteiden valtaan.

Mielekästä oppimista kamerakynällä – Opas- ja tehtäväkirja kamerakynän pedagogiikkaan on julkaistu verkkoversiona! Lataa se itsellesi: Mielekästä oppimista kamerakynällä -opas (PDF)

Elokuva kuuluu kouluun!

Kaikille kouluille avointa Koulujen elokuvaviikkoa vietetään jälleen valtakunnallisesti 4.–10.10.2021! Viikon aikana kouluille tarjotaan verkon kautta mieleenpainuvia elokuvaelämyksiä, kaikkiin eri oppiaineisiin suunniteltuja kamerakynätehtäviä sekä konkreettisia ohjeistuksia elokuvan tekemiseen omassa luokassa. Elokuvaviikkoon voi osallistua monella tavalla ja omaan opetukseen voi valita sopivat tehtävät. Kaikki sisällöt ovat maksuttomia ja ne löytyvät osoitteesta elokuvaviikko.fi 

 

Lapset elokuvien sankareina 

Elokuvaviikon ohjelmistoon valikoidaan vaikuttavia ja uusia näkökulmia avaavia teoksia. Tänä vuonna valikoimassa on useita palkittuja teoksia. Alakoululaisille esitetään tunnelmallinen ja kohti parempaa maailmaa lennättävä Pöllömetsän pelastajat (Viro 2018, 90 min), ulkopuolisuuden tunteeseen porautuva Vieraskentällä (Saksa 2019, 88 min) sekä Johanna Vuoksenmaan arkielämän makuinen Onni von Sopanen (Suomi 2006, 94 min). Yläkouluun tarjolla on palkittu oikeudenmukaisuuden puolesta puhuva Näkymätön Elina (Suomi/Ruotsi 2003, 74 min) sekä vaikuttava Valasratsastaja (Uusi-Seelanti 2003, 101 min). Monikulttuurisuuden teemoja käsittelee lyhytelokuva Fatima (Suomi 2013, 19 min) sekä dokumenttielokuva Palnan tyttäret (Suomi 2007, 69 min). Ohjelmistoon kuuluu myös valikoima lasten ja nuorten tekemiä lyhytelokuvia sekä aiemmilta vuosilta tuttuja kotimaisia klassikkoelokuvia. 

Osa elokuvista on katsottavissa vain elokuvaviikon ajan ja opettajan tulee tilata katsomista varten salasana. Salasanalomake ja tarkemmat esitystiedot löytyvät jokaisen elokuvan yhteydestä. Tutustu elokuvaviikon ohjelmistoon kokonaisuudessaan verkkosivuilla. 

Elokuvaesitykset tarjoaa Kavin Elokuvapolku, Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali, Ihmefilmi ja Filmkamraten.

 

Elokuvantekijöiden virtuaalivierailu kaikkiin yläkouluihin!

Tiistaina 5.10. klo 10.15–11.00 elokuvaviikko ja Mediakasvatuskeskus Metka tuovat yläkouluihin elokuvantekijöiden kouluvierailun livestriiminä! Koulujen elokuvaviikon suojelija sekä nuortensarjojen spesialisti Teemu Nikki sekä Nörtti: Dragonslayer666 -sarjasta julkisuuteen noussut näyttelijälahjakkuus Samuel Kujala vastailevat yleisön esittämiin kysymyksiin livenä. Vierailijoille voi lähettää etukäteen kysymyksiä verkkolomakkeen kautta. Livestriimi tallennetaan ja tallenne jää katsottavaksi elokuvaviikon verkkosivuille osoitteeseen www.elokuvaviikko.fi/tehdaan/tapahtumat-ja-haasteet/kouluvierailu/ 

 

Film, verkstad och annat trevligt

Skolornas filmvecka erbjuder ett högklassigt svenskspråkigt material, som i år utökats för att ytterligare stöda filmfostran i svenskspråkiga skolor. Bl.a. den populära Filmtricksverkstaden samt den nya Verkstaden för emotionella färdigheter inspirerar elever i olika åldrar att möta filmen som kultur, konst och språk.  

I samarbete med Finlandssvenskt filmcentrum och Walhalla rf erbjuder Skolornas filmvecka nordiska filmer samt svenskspråkigt filmpedagogiskt material att jobba med i svenskspråkiga skolor – Filmkamraten för lågklasserna och det alldeles nya Bokbiomaterialet för högklasserna.  

Bekanta dig med materialet på adressen www.elokuvaviikko.fi/sv/. 

Elokuvaviikko on mukana kulttuurikasvatussuunnitelma-webinaarissa

Oulun lastenkulttuurikeskukseen kuuluvan Valveen elokuvakoulun, valtakunnallisen Koulujen elokuvaviikko -hankkeen sekä Koulukinon elokuvakasvatuksen ammattilaiset ovat esittelemässä elokuvakasvatuksen yhdistämisestä kulttuurikasvatussuunnitelmaan Elokuvakasvatus osana kulttuurikasvatussuunnitelmia -webinaarissa perjantaina 24.9.2021 klo 9.15–10.30.

Elokuvaa ja kulttuurikasvatussuunnitelmia käsittelevässä webinaarissa esitellään olemassa olevia palveluja ja tukimateriaaleja, joita on mahdollista hyödyntää osana koulujen kulttuurikasvatussuunnitelmatyötä. Tapahtuma on suunnattu kaikille, jotka ovat kiinnostuneet elokuvakasvatuksesta ja elokuvan hyödyntämisestä osana kouluopetusta ja kulttuurikasvatussuunnitelmia.

Koulujen elokuvaviikko esittelee webinaarissa, miten monipuolisesti elokuvaa voi käsitellä kouluopetuksessa ja miten verkkosivut tukevat kulttuurikasvatussuunnitelman tekemistä.

Lisätietoja ja ilmoittautuminen webinaariin löytyy osoitteesta https://www.kulttuurivalve.fi/fi/lastenkulttuurikeskus/koulutukset_ja_oppimateriaalit/webinaari/

Miten varhaiskasvatuksessa voi opettaa elokuvaa?

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2018) kuvaillaan, kuinka varhaiskasvatuksella luodaan pohjaa lapsen koko elämän kestävälle oppimisen polulle. Perusteissa esitellään viisi laaja-alaisen osaamisen osa-aluetta: ajattelu ja oppiminen, kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, monilukutaito ja tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen sekä osallistuminen ja vaikuttaminen. Laaja-alaisen osaamisen kehittäminen on vasun mukaan avain lapsen kasvuun yksilönä sekä yhteisön jäsenenä.

Koulujen elokuvaviikon materiaaleissa on monia keinoja tuoda elokuva mukaan myös varhaiskasvatukseen. Elokuvaviikon pedagoginen sisältö on suunniteltu palvelemaan laaja-alaisen osaamisen osa-alueita alunperin koulumaailmaan, mutta samat teemat ovat vahvasti mukana jo varhaiskasvatussuunnitelmassa. Elokuvaviikon pedagogiikassa korostuu erityisesti ajattelun ja oppimisen, kulttuurisen osaamisen, vuorovaikutuksen ja ilmaisun sekä monilukutaidon ja tvt-osaamisen osa-alueet.

 

Oppimateriaalit tukevat pedagogisia tavotteita

Koulujen elokuvaviikon Tutkitaan-osiossa on koottu tehtäviä, jotka hyödyntävät kamerakynän pedagogiikkaa. Kamerakynän pedagogiikassa videokameraa käytetään ajattelun, havainnoinnin, itseilmaisun ja tutkimisen välineenä. Kamerakynän pedagogiikkaan voi tutustua tarkemmin Mielekästä oppimista kamerakynällä -oppaan (PDF) avulla.

Tutkitaan-osion tehtävät on jaettu oppiaineiden mukaisesti, mutta niistä löytyy myös varhaiskasvatukseen soveltuvia tehtäviä:

  • Värit-tehtävä tutustuttaa lapsen päiväkotiympäristöstä löytyviin väreihin.
  • Eläinhavaintoja- ja Lemmikkieläin-tehtävät auttavat lasta havainnoimaan niin metsän kuin kodinkin eläimiä kunnioittavalla tavalla.
  • Geometriset muodot -tehtävän avulla lapsi voi opetella perusmuotoja ja löytää niitä ympäristöstään.
Koulujen elokuvaviikko. Lasten uutiset -työpaja.
Lasten uutisissa tuodaan esille asioita, jotka ovat tärkeitä lapsille.

Lasten uutiset -työpaja on suunniteltu kehittämään lapsen vaikuttamis- ja ilmaisutaitoja. Työpajassa tutustutaan uutisten rakenteeseen ja opetellaan erilaisia uutiskriteerejä. Lapsi pääsee itse kokeilemalla sukeltamaan uutisten maailmaan sekä tutustumaan elinpiiriinsä. Pienryhmässä toteutettavassa työpajassa päästään myös harjoittelemaan niin ryhmätyöskentelyä, suunnittelutaitoja kuin käytännön uutistoimituksen tehtäviäkin.

”Mitä kaikkea animaatio voikaan herättää henkiin!”

Sirkusanimaatiopajassa ryhmä pääsee uppotumaan värikkääseen sirkukseen. Lapset tutustuvat ensin sirkusteemaan, jonka jälkeen he saavat itse toteuttaa elävän animoidun sirkusesityksen. Sirkusanimaatiopajan tavoitteena on tutustuttaa lapset animaation maailmaan ja tuottaa lapsille uudenlaisia elämyksiä. Erityisesti lapsiryhmä oppii teknisiä taitoja, älylaitteen ominaisuuksia sekä sirkuksen ja animaation kulttuuriperintöä. Työpajassa kuitenkin hauskuus on tärkeintä! Animointia voi opetella myös Animaatioharjoituksilla, joissa lyhyillä tehtävillä tutustutaan animaation anatomiaan. Pienryhmissä tehtävät stop motion -animaatiot eivät vaadi vielä tarinaa, vaan niissä opetellaan animoinnin erilaisia tekniikoita ja ryhmätyöskentelyä. Projektien parissa työskentely vahvistaa lapsen uteliaisuutta ja mielikuvituksen käyttöä – mitä kaikkea animoinnilla voikaan herättää henkiin! Lapsi on aktiivinen tekijä, joka tuottaa ja arvioi tuotoksia eri ympäristöissä ja konteksteissa. Prosessissa lapsi sekä oppii medialla että mediasta.

Koulujen elokuvaviikko. Sirkusanimaatio-työpaja.
Lasten keksimät hahmot heräävät eloon animaation avulla.

Elokuvakasvatuksen peruselementtinä on tutkia elokuvaa pintaa syvemmältä ja tulkita elokuvan sanomaa. Myyrän aarre -animaatioelokuvassa pohditaan onnellisuutta ja kateutta. Tehtävien avulla voi myös tutkia muun muassa elokuvan ääniä, jakaa positiivisuutta ympärilleen tai tehdä pöytäteatterin metsässä. Minulla on tiikeri -animaatioelokuvassa taas päästään keskustelemaan rohkeudesta, salaisuuksista, mielikuvitusystävistä sekä naapureista. Elokuviin liittyvillä tehtävillä pystyy laaja-alaisesti käsittelemään monilukutaitoa sekä kulttuurisidonnaisia toimintatapoja. Koulukinon ammattikasvattajien suunnittelemien tehtävien avulla elokuvien teemoja voidaan avata ja synnyttää keskustelua. KAVIn Elokuvapolulle on lisätty myös Esipolku, josta löytyy lisää varhaiskasvatukseen suunniteltuja elokuvan oppimateriaaleja. Esipolulla voi tutustua esimerkiksi Pikkulin ja Käytöskukka-jaksojen avulla niin medialukutaitoihin kuin tunnetaitoihinkin.

Varhaiskasvatuksessa voidaan hyödyntää elokuvaviikon luomia Elokuvan kotitehtäviä. Kotitehtävät on suunniteltu lähtökohtaisesti itsenäisesti tehtäviksi, mutta erityisesti alle kuusivuotiaille lapsille tehtäväkokonaisuudesta voidaan hyödyntää oppimateriaaleja päiväkotiympäristössä aikuisen tukemana. Hauskat lasten ja nuorten tekemät lyhytelokuvat siivittävät keskustelun esimerkiksi ympäristöön ja eläinten hyvinvointiin. Kotitehtävissä on vahva tulokulma itsetekemiseen ja elokuvan avulla oppimiseen. Elokuvien tekijöiltä löytyy videot, joissa kerrotaan, miten he valmistivat elokuvansa ja vinkkejä muille elokuvan tekemiseen.

Dyka in i filmernas värld med Skolornas filmvecka!

Intressad av filmpedagogik svenska? Nu har vi en hemsida för svenskspråkigt material! Du hittar det på www.elokuvaviikko.fi/sv. På sidan finns det nya uppgifter, till exempel Sinnesfilm, BokBio och Trickfilmer.

Skolornas filmvecka är en kostnadsfri temavecka kring filmfostran, som riktar sig till alla grundskolor i Finland. Filmveckan firas nationellt den 4–10 oktober 2021. Materielet finns på nätet och är gratis att använda.

Uudistetuilla verkkosivuilla tutkitaan, koetaan ja tehdään 

Koulujen elokuvaviikkoa vietetään 4.–10.10.2021 

Koulujen elokuvaviikon pedagoginen oppimisympäristö on uudistettu. Erityisesti sivujen saavutettavuuteen on panostettu. Elokuvaviikko.fi palvelee nyt opettajia entistä paremmin ympäri vuoden. Tutkitaan-, koetaan- ja tehdään-osioiden avulla elokuvaan pääsee tutustumaan taiteena, kulttuurina ja kielenä. Tutustukaa esimerkiksi Lasten uutiset -työpajan avulla uutisten maailmaan, kokeilkaa tubettamista Tubettamisen ABC -työpajassa tai harjoitelkaa tunnetaitoja luovasti videoita tekemällä. 

Suurin osa verkkosivuilta löytyvistä materiaalista ja elokuvista on hyödynnettävissä kouluopetuksessa ympäri vuoden, mutta syksyllä järjestettävän elokuvan teemaviikon aikana tarjolla on vielä laajempi valikoima mieleenpainuvia lasten- ja nuortenelokuvia! Ota siis kalenterisi esiin ja merkitse Koulujen elokuvaviikko lokakuun ensimmäiselle viikolle. 

 

Nuoret elokuvasankarit valkokankaalla 

Elokuvaviikon ohjelmistoon valikoidaan vaikuttavia ja uusia näkökulmia avaavia teoksia. Syksyllä esimerkiksi ohjelmistosta löytyy tunnelmallinen ja kohti parempaa maailmaa lennättävä Pöllömetsän pelastajat (Viro 2018, 90 min) 3.–6.-luokkalaisille. Yläkoululaisille tarjolla on elokuvantekijöiden virtuaalinen kouluvierailu. Kokonaisuudessaan ohjelmisto julkaistaan syyskuussa elokuvaviikon sivustolla. 

Jos vielä etsit sykähdyttäviä kokemuksia kuluvan kouluvuoden viimeisille viikoille ennen kesälomia, kotimaiset elokuvat Lumikuningatar (Suomi 1986, 86 min) ja Iris (Suomi 2011, 74 min) ovat toukokuun ajan luokkien katsottavissa KAVIn Elokuvapolulla 

 

Mikä on Koulujen elokuvaviikko? 

Seitsemättä kertaa järjestettävällä valtakunnallisella Koulujen elokuvaviikolla kouluille tarjotaan verkon kautta mieleenpainuvia elokuvaelämyksiä, kaikkiin oppiaineisiin sopivia kamerakynätehtäviä ja vinkkejä oman elokuvan tekemiseen luokassa. Elokuvaviikkoon osallistuminen on oiva tapa tarjota laadukasta ja monipuolista elokuvakasvatusta omalle luokalle. Sisällöt ovat maksuttomia ja ne löytyvät ympäri vuoden osoitteesta elokuvaviikko.fi. Viime vuonna elokuvaviikkoon osallistui yli 220 000 koululaista ympäri Suomen. 

Teemaviikon vastuuorganisaatio on Oulun lastenkulttuurikeskuksessa toimiva Valveen elokuvakoulu. Yhteistyökumppaneina toimivat Kansallisen audiovisuaalisen instituutti (KAVI) ja Elokuvapolku, Koulukino ry, IhmeFilmi ry ja CinEd-hanke, Filmkamraten, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, Mediakasvatuskeskus Metka, Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali sekä Espoo Ciné ja Wrap!-hanke. Elokuvaviikkoa rahoittavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Oulun kaupunki. 

 

Lisätietoja

Tiia Hyvälä, koordinaattori, Koulujen elokuvaviikko

Koulujen elokuvaviikkoa vietti yli 180 000 lasta ja nuorta ympäri Suomen!

Valtakunnallista Koulujen elokuvaviikkoa vietettiin tänä vuonna 28.9.–4.10.2020. Koulujen elokuvaviikko on elokuvan teemaviikko 0.–9. luokille. Koko elokuvaviikon sisältö on kouluille tarjolla maksutta osoitteesta www.elokuvaviikko.fi.

Kuudetta kertaa järjestetyllä elokuvaviikolla tutustuttiin monipuolisesti elokuvataiteeseen ja -kulttuuriin. Oppilaat eri puolilla Suomea tekivät omia elokuvia ja opiskelivat tuttuja oppiaineita elokuvan kielellä. Jopa yli 180 000 lasta ja nuorta katseli elokuvaviikon ohjelmistossa olevia elokuvia verkon välityksellä omissa koululuokissaan!

“Yksi oppilas tuli vielä tunnin jälkeen kiittämään elokuvasta <3”

Elokuvaviikon ohjelmistossa oli muun muassa kotimaisia ja eurooppalaisia lasten- ja nuortenelokuvia, lyhytelokuvia ja lasten ja nuorten itse tekemiä elokuvia. Opettajilta saadun palautteen perusteella elokuvia katseltiin hiljaisuudessa ja ne herättivät luokissa keskustelua. Tarkoin valitut elokuvat käsittelivät muun muassa kiusaamista, ystävyyttä, lapsen sisäistä maailmaa, satuja, vakavaa sairautta ja kuolemaa.

Elokuvaviikko tuo elokuvan pedagogisen potentiaalin esiin kouluissa ja näyttää, että elokuva voi olla muutakin, kuin viihdettä. “Meillä on sellainen “vaatimaton” tavoite, että jokainen lapsi ja nuori Suomessa saisi laadukasta elokuvakasvatusta, heillä on siihen oikeus. Teemaviikko on oiva tapa saada opettajat tarttumaan elokuvakasvatukseen”, tiivistää elokuvaviikon koordinaattori Minea Taivalaho.

Sivun alkuun
https://www.kulttuurivalve.fi/fi/lastenkulttuurikeskus/etusivu/http://www.koulukino.fi/https://elokuvapolku.kavi.fi/https://www.kavi.fi/https://ihmefilmi.fi/https://www.cined.eu/fihttp://mediametka.fi/https://filmkamraten.fi/https://www.oulufilmfestival.fi/http://www.lastenkulttuuri.fi/https://culture.hu/fi/helsinkihttps://www.samediggi.fi/skabma-elokuvakeskus/http://minedu.fi/etusivu