ALAKOULUN ELOKUVAVIIKKO: KOETAAN

Lumikuningatar

HUOM! Lumikuningatar on ollut katsottavissa suoratoistona elokuvaviikolla ma-pe 2.-6.10.2017 Elokuva ei ole enää katsottavissa.

Synopsis: H.C. Andersenin samannimiseen teokseen perustuva elokuva kertoo Kertun matkasta Kain luokse lumoavan Lumikuningattaren valtakuntaan. Lumikuningatar hamuaa viimeistä Vihreää Kiveä kruunuunsa voidakseen hallita koko maailmaa, mutta hän voi saavuttaa herruuden vasta Kain avustuksella. Ystävästään huolestunut Kerttu lähtee pitkälle ja vaarojen täyteiselle matkalle, löytääkseen ystävänsä tykö ja viedäkseen tämän takaisin kotiin. Kertun tarina muuttuu nuoren tytön kasvutarinaksi ja matkaksi aikuisuuteen.

Päivi Hartzellin ohjaama ja käsikirjoittama Lumikuningatar oli aikanaan poikkeuksellisen suuri tuotanto, kokonaiskustannusten noustessa yli 6 miljoonaan markkaan. Elokuva voitti Jussi-palkinnon parhaasta visuaalisesta suunnittelusta (Reija Hirvikoski) ja musiikista (Jukka Linkola), ja elokuva valittiin myös Suomen Oscar-ehdokkaaksi.

Oppimateriaalin on tuottanut Koulukino ry.

Ohjaaja: Päivi Hartzell
Käsikirjoitus: Päivi Hartzell, H.C. Andersenin alkuperäisen teoksen pohjalta.
Maa: Suomi Vuosi: 1986
Kesto: 88 min
Levittäjä: Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (yhteyshenkilö: Tommi Partanen)
Näyttelijät: Satu Silvo, Esko Hukkanen, Outi Vainionkulma, Sebastian Kaatrasalo, Tuula Nyman
Ikäraja: 7