Tervetuloa elokuvan maailmaan! 

Kaikille kouluille avointa Koulujen elokuvaviikkoa vietetään jälleen valtakunnallisesti 3.–9.10.2022! Viikon aikana opetukseen tarjotaan monipuolisia elokuvakasvatuksen sisältöjä, joiden avulla pääsee tutustumaan elokuvan mahdollisuuksiin pedagogisena työvälineenä. Kaikki sisällöt ovat maksuttomia ja ne löytyvät osoitteesta www.elokuvaviikko.fi. 

 

Elokuvakerronta on kieli, jota voi opetella 

Elokuvakerronta on kuin kieli, jonka avulla voi ilmaista itseään sekä kuvata maailmaa ja sen mahdollisia muotoja. Koulujen elokuvaviikon materiaaleista löytyy monen tasoisia tapoja tutustua elokuvakerrontaan. 

Elokuvakerronnan aakkosissa päästään pala kerrallaan tutustumaan elokuvan “kielioppiin”, jonka avulla kerrontaa rakennetaan. Lyhyiden tehtävien avulla liikkuvan kuvan illuusio ja elokuvallisen ajattelun perusteet tulevat tutuiksi. Tunnetaitotyöpajassa kameran edessä oleminen ja tunteiden tulkinta nousevat pääosaan. Työpajassa tutustutaan tunnetaitojen lisäksi elokuvan ominaisuuteen tunteiden välittäjänä. Tutustu myös Oppiainekohtaisiin tehtäviin, joissa hyödynnetään elokuvakerronnan välineitä kouluaineiden opiskelussa. 

 

Elämyksiä luokassa ja sen ulkopuolella 

Elokuvaviikon ohjelmistosta löytyy jälleen sykähdyttäviä elokuvakokemuksia! Alakoululaisille tarjotaan mm. tunnelmallinen ja kohti parempaa maailmaa lennättävä Pöllömetsän pelastajat (Viro 2018, 90 min), unkarilainen Leo ja Fred –animaatiosarja (Unkari 1989, 14 min), ystävyyden voimaa ylistävä Tanssi heikolla jäällä (Suomi 2017, 31 min), riemastuttava Raparperimehua (Hollanti 2014, 70 min) sekä seikkailuelokuva Tassu (Unkari 2014, 92 min). Yläkouluun sopivat elokuvat ovat mm. palkittu oikeudenmukaisuuden puolesta puhuva Näkymätön Elina (Suomi/Ruotsi 2003, 74 min) sekä vaikuttava Valasratsastaja (Uusi-Seelanti 2003, 101 min). Yläkoululaiset pääsevät myös tutustumaan elokuvaan ammattina, sillä heille on tarjolla elokuva-alan ammattilaisten etäkouluvierailu! Koulujen elokuvaviikon ohjelmisto julkaistaan kokonaisuudessaan syyskuussa. 

Kannustamme elokuvaviikolla kouluja lähtemään myös elokuvateattereihin nauttimaan elokuvaelämyksistä! Koululaisnäytöksiä voi tiedustella Kavin Elokuvapolun tarjoamista kotimaisista klassikkoelokuvista sekä Ihmefilmin tarjoamasta elokuvasta Sininen tiikeri (2012). Ole yhteydessä lähialueen elokuvateatteriin ja ehdota kouluvierailua! 

 

Ni är välkomna att fira Skolornas filmvecka 

Skolornas filmvecka erbjuder ett högklassigt svenskspråkigt material, som utökats för att ytterligare stöda filmfostran i svenskspråkiga skolor. Detta kostnadsfria evenemang firas igen den 3–9 oktober 2022. Under Skolornas filmvecka används video och audiovisuella berättelser som ett pedagogiskt verktyg: eleverna använder film som ett instrument för att undersöka, uppleva och göra. I samarbete med Finlandssvenskt filmcentrum och Walhalla rf erbjuder Skolornas filmvecka nordiska filmer samt svenskspråkigt filmpedagogiskt material att jobba med i svenskspråkiga skolor – Filmkamraten för lågklasserna och Bokbiomaterialet för högklasserna. 

Filmerna, uppgifterna och lektionsplanerna för filmveckan finns gratis tillgängliga för alla på www.elokuvaviikko.fi/sv 

Sivun alkuun
https://www.kulttuurivalve.fi/fi/lastenkulttuurikeskus/etusivu/http://www.koulukino.fi/https://elokuvapolku.kavi.fi/https://www.kavi.fi/https://ihmefilmi.fi/https://www.cined.eu/fihttp://mediametka.fi/https://filmkamraten.fi/https://www.oulufilmfestival.fi/http://www.lastenkulttuuri.fi/https://culture.hu/fi/helsinkihttps://www.samediggi.fi/skabma-elokuvakeskus/http://minedu.fi/etusivu