Elokuvan mestarikurssi

Kenelle?

Elokuvan mestarikurssi on suunnattu elokuvanteosta kiinnostuneille 3.–9. luokkalaisille lapsille ja nuorille. Mestarikurssi toteutetaan Oulun Valveen kulttuuritalolla keskiviikkona 9.11.2022 koulupäivän aikana ja elokuvien ensi-ilta on lauantaina 12.11.2022 Oulun kansainvälisellä lasten- ja nuortenelokuvien festivaalilla. Oppilaat sopivat osallistumisestaan yhdessä huoltajiensa ja opettajiensa kanssa.

Sisältö

Elokuvan mestarikurssilla osallistujat pääsevät tekemään oman lyhytelokuvan pienryhmissä. Työskentely sisältää käsikirjoittamista, näyttelemistä, kuvaamista ja elokuvan leikkaamista sekä ensi-illan Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin avajaispäivänä. Oman elokuvan tekemisen kautta oppilaat kouluttautuvat elokuvan mestarioppilaiksi ja kurssin jälkeen he voivat toimia elokuvanteon asiantuntijoina ja Koulujen elokuvaviikon kummioppilaina omissa koululuokissaan. Kouluttajina toimivat oululaisen Valveen elokuvakoulun opettajat, joilla on pitkä kokemus elokuvien tekemisestä lasten ja nuorten kanssa.

Kurssille hakeminen

Kurssipaikkoja on järjestettävällä mestarikurssilla 12 henkilölle. Voit hakea mukaan sivulta löytyvällä hakemuslomakkeella. Kurssille valituille oppilaille ilmoitetaan kurssille pääsystä hakuajan umpeuduttua sähköpostitse. Valinnat toteutetaan niin, että mukana on oppilaita alueen eri kouluista ja osallistujien elokuvantekoon liittyvät kiinnostuksen kohteet vaihtelevat. Kaikki hakijat eivät välttämättä mahdu kurssille mukaan. Hakuaika mestarikurssille päättyy 30.10.2022.

Kulut

Kurssi on osallistujille maksuton. Kulut kattaa Koulujen elokuvaviikko -hanke yhteistyökumppaneineen. Kurssilaisten tulee järjestää itse kuljetus kurssipaikalle Kulttuuritalo Valveelle (Hallituskatu 7, 90100 Oulu) ja ottaa mukaan omat eväät.

Järjestäjä

Mestarikurssin järjestää valtakunnallinen Koulujen elokuvaviikko -hanke, jota rahoittavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Oulun kaupunki. Kouluttajina toimivat oululaisen Valveen elokuvakoulun opettajat.

Aiemmilla kursseilla valmistuneita elokuvia pääset katsomaan Youtube-soittolistasta!

Kurssille hakeminen edellyttää henkilötietojen luovuttamista Koulujen elokuvaviikko -hankkeelle. Voit tutustua Koulujen elokuvaviikon tietosuojaselosteeseen.

Lisätiedot: 
Tiia Hyvälä
koordinaattori, Valveen elokuvakoulu
puh: 0447037549
email: tiia.hyvala(a)ouka.fi

Sivun alkuun
https://www.kulttuurivalve.fi/fi/lastenkulttuurikeskus/etusivu/http://www.koulukino.fi/https://elokuvapolku.kavi.fi/https://www.kavi.fi/https://ihmefilmi.fi/https://www.cined.eu/fihttp://mediametka.fi/https://filmkamraten.fi/https://www.oulufilmfestival.fi/http://www.lastenkulttuuri.fi/https://www.freeed.com/https://culture.hu/fi/helsinkihttp://minedu.fi/etusivu