Nykyisen kaltainen visuaalisesti virikkeellinen maailma ei olisi olemassa ilman elokuvallisen ilmaisun syntyä. Lumièren veljekset kehittivät 1800-luvun lopussa todellisuuden vangitsijan, kinematografin, minkä jälkeen elokuvakerronta on kehittynyt reilussa vuosisadassa monitahoiseksi ilmaisumuodoksi. Elokuva on tuottanut muun muassa kuvien leikkaamisen kehittymisellä sekä äänen ja videon yhdistämisellä mahdollisuuden merkitysten luomisen audiovisuaalisessa viestinnässä, unohtamatta teknologisen kehityksen edelläkävijyyttä, esimerkiksi 3D-elämysten tai äänentoiston myötä. Elokuvakulttuurin rooli on ehkä pienentynyt kulta-ajoistaan muiden medioiden kehittyessä, mutta elokuvan keinot ovat nousseet olennaiseen osaan kehittyneessä monimediaisessa toimintaympäristössä.
Vaikuttava elokuvakerronta
Mainoselokuvat ovat erinomainen esimerkki siitä, miten audiovisuaalisella kerronnalla voidaan herättää monenlaisia tunteita ja vaikuttaa katsojien käyttäytymiseen. Pienessä mittakaavassa mainosvideo voi jättää jonkinlaisen muistijäljen katsojalle tuotteesta tai palvelusta, ja suuressa mittakaavassa mainosvideo voi muuttaa ihmismassojen käyttäytymistä, esimerkiksi kannustamalla maidonjuontiin (Valion markkinointistrategiat) tai kanan syöntiin (McDonald’sin mainoskampanja). Mainoselokuvissa käytetään elokuvallisia keinoja mielikuvien rakentamiseen: montaasi, ekspressionismi, juoni, kuvakoot, leikkausrytmi, ja niin edelleen. Markkinointi on luotu vaikuttamaan ihmisiin ja monissa tilanteissa elokuvakerronnan tunteiden välittämistä osataan hyödyntää tehokkaasti.
Sosiaalisen median sisältöjen tulkinnassa on hyvin samankaltaisia välineitä kuin elokuvan tulkinnassa. Samalla tavalla kuin elokuvassa, sosiaalisessa mediassa kiinnostusta herättävät yksilöt ja heidän kokemuksensa. Uskottavuutta molemmissa luodaan tarinoilla. Uskottavat tarinat ovat eheitä ja henkilöjohtoisia, jolloin kriittinen lukutaito nousee tärkeäksi osaksi sosiaalisen median ymmärtämistä. Sen lisäksi, että tarkastellaan mitä kuvassa näkyy, huomioidaan mitä asioita jätetään kertomatta, mikä rajataan pois. Uskottava tarina ei välttämättä tarkoita luotettavaa tarinaa. Sosiaalisen median tulkitsemisessa voidaan hyödyntää elokuva-analyysin toimintaperiaatteita, joissa pohditaan sitä, mikä tästä kyseisestä tarinasta, julkaisusta tai tilistä tekee koskettavan; millainen asento henkilöllä on julkaisussa, miten musiikki tai ääniefektit vaikuttavat viestiin, mikä kuvakoko ja kuvakulma on valittu, miten video on leikattu tai rajattu, mitä muuta kuvassa taustalla näkyy tai mitä henkilöstä saadaan selville?
On hyvä myös huomioida, mitä asioita jätetään kertomatta, mikä rajataan pois.
Elokuvateos ei itsessään koskaan ole irti ympäröivästä todellisuudestaan, vaan se mukautuu kuvastamaan tekijöidensä sen hetkisiä käsityksiä ja vallitsevan ilmapiirin heijastuksia. Sen takia onkin hyvä kehittää monilukutaitoa ja tutkia, miten tietyt valinnat roolien jaossa, kuvausvalinnoissa, juonen kuljetuksessa ja ulosjätetyissä asioissa ovat vaikuttaneet elokuvan rakentamaan kuvaan todellisuudesta, esimerkiksi vähemmistöjen roolista tai hyväksytyistä tavoista reagoida tilanteisiin. Yksi yksittäinen elokuva ei välttämättä muokkaa todellisuuttamme, mutta tarinankerronnassa jatkuvasti toistuvat stereotypiat ja arkkityypit istuttavat syvällejuurtuvia mielikuvia. Hyvänä esimerkkinä käsitysten muokkaamisesta on trendi moniulotteisista naispäähenkilöistä, jotka voivat olla heikkoja ja vahvoja samanaikaisesti (esimerkiksi Tytöt tytöt tytöt, Cruella, Nomadland, Tove). Feministinen aalto näkyy elokuvissa ja niiden kuvaustyylissä. Monilukutaidossa on siis hyvä huomioida yleinen median luoma ilmapiiri ja opetella tulkitsemaan sitä.
Mediakulttuuri on lasten ja nuorten kulttuuria
Samalla tavalla kuin aikuiset, myös lapset ja nuoret elävät medioiden ympäröimänä. Tai itseasiassa lapset ja nuoret todennäköisesti elävät jopa enemmän medioiden ympäröimänä, sillä heidän mediakäyttäytymisessään olennaisena osana on kanssakäyminen ja vuorovaikutus ihmisten sekä maailman kanssa. Useat nykynuoret eivät käy sosiaalisessa mediassa, he elävät siinä.
2000-luvulla alettiin puhua diginatiiveista, eli lapsista jotka ovat syntyneet digitaalisten laitteiden ympäröimänä, ja näinollen heidän oletettiin olevan taitavia laitteiden käyttäjiä. Onneksi termin määritelmä on pikkuhiljaa muovaantunut ja käsitykset diginatiivisukupolvesta muuttuneet. Todellisuudessa lapset täytyy yhä kasvattaa käyttämään laitteita ja sovelluksia, sillä intuitiivisellä kokemusoppimisella päästään vain tiettyyn tekniseen osaamiseen, ja sisällön tuottamisen ja kriittisen tarkastelun taito voivat jäädä kokonaan tai osittain oppimatta ilman opettajan tai kasvattajan tukea. Lapset elävät mediassa, mutta heidän tulisi myös oppia valjastamaan media käyttöönsä ja oppia luovimaan mediameressä.
Lasten ja nuorten populäärikulttuuri syntyy mediassa, oli se sitten elokuva, TikTok-trendi tai meemi. Suosittuja sisältöjä jaetaan kavereiden kesken viestimissä, toistetaan eri alustoilla sekä tuodaan mukaan arjen leikkeihin ja kanssakäymisiin. Lapset myös tuottavat itse sisältöjä, vaikkakin heidän varmuutensa niiden tuottamisessa voi vaihdella. Koska mediaan kuuluminen on niin suuri osa lapsen ja nuoren arkea, on vain kohtuullista, että yhteiskunta ja muu yhteisö on mukana tukemassa kasvua digitaitoiseksi kansalaiseksi.
Suuntaviivat kohti monilukutaitoa
Opettelemalla elokuvan kieltä päästään yksinkertaisella tavalla tutustumaan mekaniikkaan, jota laajasti medioissa käytetään.
Mediaympäristö elää jatkuvassa muutoksessa ja koko ajan tulee erilaisia tapoja osallistua ja tuottaa sisältöjä. Miten siis on mahdollista kasvattaa mediataitoista yksilöä, kun hänen aikuistuessaan nyt opetetut mediat voivat olla jo kadonneet? Jos nyt opettelemme TikTokin lainalaisuuksia, miten valmistaudumme seuraavaan media-alustaan? Päädymme takaisin elokuvaan. Opettelemalla elokuvan kieltä, eli audiovisuaalista kerrontaa, päästään yksinkertaisella tavalla tutustumaan mekaniikkaan, jota medioissa käytetään.
Valtakunnallisessa Uudet lukutaidot -kehittämisohjelmassa on digitaalisten taitojen opetuksen ja oppimisen tueksi laaditut osaamisen kuvaukset, joissa avataan miten digitaitojen rakentaminen voidaan toteuttaa yhdenvertaisesti. Kehittämisohjelman sisällöt löytyvät myös kansallisesta lukutaitostrategiasta, jossa lukutaito kuvataan nimenomaan monilukutaitona, kaikenlaisten tekstien lukemisen ja tuottamisen taitona. Muutokset valtakunnallisissa säädöksissä ja strategioissa vaikuttavat lopulta käytänteisiin kouluissa ja muissa instituutioissa.
Elokuvan kieli on selkeästi läsnä modernissa mediakentässä, vaikkei sen asemaa ollakaan tuotu monessa yhteydessä esiin. Elokuva pedagogisena työvälineenä on jäänyt pois useista strategoista, suunnitelmista ja selvityksistä, mutta sen käytettävyyttä on turha kieltää. Elokuva sopii niin monilukutaidon kehittämiseen, kuin muiden laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden edistämiseen. Osallistuminen yhteiskuntaan tapahtuu kielen avulla ja yhä useammassa tapauksessa käytettynä kielenä toimii elokuvan kieli.
