Erilaiset perheet

Elokuvassa seurataan 10-vuotiaan Jon elämää pienessä kenialaisessa kylässä. Jo asuu yhdessä äitinsä Kathrynin ja isosiskonsa Mwixin kanssa. Perheen isä on muuttanut muualle mutta on mukana edelleen perheen elämässä, erityisesti nyt, kun Jo on sairastunut vakavasti.

Tuo näkyviin tehtävät vierittämällä sivua alaspäin.

1. Pohtikaa, minkälaisia perheitä on olemassa (voitte käyttää apuna MLL:n Nuortennetin tekstiä). Miettikää sitten, miten Jon perhe eroaa perinteisestä ydinperheestä. Pohtikaa sen jälkeen, onko olemassa ns. hyviä perheitä ja huonoja perheitä, ja kumpaan ryhmään sijoittaisit Jon perheen. Minkälaiset asiat määrittelevät hyvän perheen, entä huonon? Mistä aineksista muodostuu onnellinen perhe?

2. Keskustelkaa siitä, miten yhteisö (esim. kylä) voi toimia perheenä. Miten kylä tukee Jota ja tämä perhettä elokuvassa? Mitä ajatuksia ja tunteita tämä herättää?

Perheitä on monenlaisia, ja vaikka päällisin puolin asiat näyttäisivät täydellisiltä, voi missä tahansa perheessä olla vaikeampia aikoja. Elämäntilanteet muuttuvat joskus nopeasti ja arvaamatta, mikä voi vaikuttaa monen ihmisen elämään, eivätkä kaikki aikuiset ole aina valmiita kohtaamaan elämän suunnan muutoksia. Turvalliseen ja tuttuun tottuu nopeasti ja kun se viedään pois, voi tulevaisuus näyttää toisaalta avoimelta ja täynnä mahdollisuuksia mutta toisaalta myös tyhjältä ja synkältä. Uuden suunnan ja mieltä vaivaavien kysymysten vastausten etsiminen voi viedä hetken aikaa.

3. Mitä elokuvassa kerrotaan Jon perheestä? Miten Jon elämäntilannetta kuvataan elokuvassa?

4. Miten elokuvan aikuiset suhtautuvat Jon tilanteeseen? Minkälaista tukea Jo saa lähipiiriltään, esim. isosiskoltaan tai Mikeltä?

5. Miten Jo itse suhtautuu sairastumiseensa? Miten se vaikuttaa hänen jokapäiväiseen elämäänsä?