Elokuvan mestarikurssi Tampereen elokuvajuhlilla 8.3.2018!

Kenelle?

Elokuvan mestarikurssi on suunnattu Tampereen ja lähikuntien elokuvanteosta kiinnostuneille 3.-9. luokkalaisille lapsille ja nuorille. Mestarikurssi toteutetaan koulupäivän aikana ja oppilaat sopivat osallistumisestaan yhdessä huoltajiensa ja opettajiensa kanssa.

Sisältö:

Kurssilla oppilaat kouluttautuvat elokuvan mestarioppilaiksi ja kurssin jälkeen he voivat toimia elokuvanteon asiantuntijoina ja elokuvaviikon kummioppilaina omissa koululuokissaan. Elokuvan mestarikurssilla osallistujat pääsevät tekemään oman lyhytelokuvan pienryhmissä. Työskentely sisältää käsikirjoittamista, näyttelemistä, kuvaamista ja elokuvan leikkaamista sekä Tampereen elokuvajuhlien ohjelmistoon kuuluvan ensi-illan Finnkinon elokuvateatteri Plevnassa. Kouluttajina toimivat oululaisen Valveen elokuvakoulun opettajat, joilla on pitkä kokemus elokuvien tekemisestä lasten ja nuorten kanssa. Mukana kurssilla on myös elokuvaohjaaja Esa Illi (mm. Apinajuttu, Broidit, Toiset tytöt)!

Ilmoittautuminen:

Kurssipaikkoja on 18. Ilmoittautuminen tapahtuu alla olevalla lomakkeella 14.2.2018 mennessä. Kurssille valituille oppilaille ilmoitetaan kurssille pääsystä 16.2.2018 mennessä, jonka jälkeen osallistuminen tulee vahvistaa. Valinnat toteutetaan niin, että mukana on oppilaita Pirkanmaan eri kouluista ja osallistujien elokuvantekoon liittyvät kiinnostuksen kohteet vaihtelevat.

Kulut:

Kurssi on osallistujille maksuton. Kulut kattaa Koulujen elokuvaviikko -hanke. Kurssilaisten tulee järjestää itse kuljetus kurssipaikalle ja ottaa mukaan omat eväät.

Paikka ja aika:

Torstai 8.3.2018 klo: 10-16
Tampereen Mediakoulu
Pyynikintie 2

Elokuvien ensi-ilta järjestetään Tampereen elokuvajuhlilla Finnkino Plevnassa 10.3.2018 klo 10-11. Ensi-iltaan ovat tervetulleita kurssilaisten lisäksi kaverit, vanhemmat ja muut sukulaiset. Ensi-illassa jaetaan diplomit ja yllätyslahja kurssin osallistujille.

Järjestäjä:

Mestarikurssin järjestää valtakunnallinen Koulujen elokuvaviikko -hanke, jota rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Kouluttajina toimivat oululaisen Valveen elokuvakoulun opettajat, yhteistyökumppaneita ovat Tampereen Mediakoulu ja Tampereen elokuvajuhlat.

Ilmoittaudu elokuvan mestarikurssille!

Ilmoittaudu elokuvan mestarikurssille alla olevalla lomakkeella viimeistään 14.2. Täytä huolella alapuolelle yhteystietosi, valitse kiinnostuksen kohteesi ja kerro meille lyhyesti miksi haluat osallistua elokuvan mestarikurssille.

Alaikäisen tulee täyttää lomake yhdessä huoltajan kanssa.

Ilmoittautuminen on päättynyt!

 

Kurssille valituille oppilaille ilmoitetaan kurssille pääsystä 16.2.2018 mennessä, jonka jälkeen osallistuminen tulee vahvistaa. Valinnat toteutetaan niin, että mukana on oppilaita Pirkanmaan eri kouluista ja osallistujien elokuvantekoon liittyvät kiinnostuksen kohteet vaihtelevat.

Lisätiedot: 
Minea Taivalaho
koordinaattori, Valveen elokuvakoulu
puh: 0447037549
email: minea.taivalaho(a)ouka.fi

 

Yhteistyössä: