ALAKOULUN ELOKUVAVIIKKO: KOETAAN

Elokuvan musiikki

 

Elokuvan musiikki ja muut äänet ovat olennainen osa elokuvaa. Jo pelkästään elokuvassa esimerkiksi kaupungin äänet kuten ihmishälinä, autojen hurina ja lintujen kirkaisut luovat tunnelmaa. Äänten muodostamaa kokonaisuutta kutsutaan äänimaisemaksi. Elokuvaan myös sävelletään erikseen taustamusiikkia sekä tehdään äänitehosteita, joidenka avulla luodaan katsojalle erilaisia mielikuvia. Kauhuelokuvissa ja komedioissa musiikki korostaa tapahtumia tai luo merkityksiä tapahtumista, joita ei olekaan. Jossain elokuvissa kuten musikaaleissa näyttelijät myös itse laulavat. Äänimaisemat, taustamusiikki, äänitehosteet ja lauletut laulut luovat tunnelmaa. Myös hiljaisuus on tärkeä osa elokuvaa.

Taustamusiikin kuunteluharjoitus
•Opettaja soittaa elokuvan valituista kohdista musiikkia siten, etteivät oppilaat näe elokuvaa. Oppilaat yrittävät arvata, mikä elokuvan kohtaus on kyseessä. Minkälaisen tunnelman taustamusiikki ja äänitehosteet luovat? Mitä mielikuvia kuullut äänet sinussa herättävät? Mistä päättelet, mikä kohtaus on kyseessä?

Elokuva ilman musiikkia
•Katsokaa kaksi valittua kohtausta ilman ääniä. Miten elokuvan tarina muuttuu, kun siitä jätetään musiikki ja äänitehosteet pois? Minkälainen musiikki tai äänimaisema mielestäsi sopii valittuun kohtaukseen?

Musiikki tunteiden välittäjänä
•Pohtikaa yhdessä elokuvan kohtausten synnyttämiä tunteita. Mitä sellaisia tunteita löysitte, joita elokuva pyrki välittämään?
•Minkälaisella äänimaisemalla voidaan luoda hauska/haikea/yllätyksellinen/koominen kohtaus?
•Muuttuuko elokuvan tunnelma, jos musiikki muuttuu?

Rillumarei

Elokuvan kohtauksessa, jossa Pekka ja Pätkä ovat levyliikkeessä töissä, puhutaan rillumarei –musiikista. Rillumarei-nimitys syntyi Suomessa sodan jälkeen 1940–1950-luvuilla tarkoittamaan tietynlaista kepeämielistä viihdettä ja musiikkia, joka oli kansan suosiossa. Rillumareit olivat jatkoa jo aikaisemmin menneisyydessä lauletuille rekilauluille. Kuitenkin kriitikot eivät pitäneet siitä ja musiikkia tehneitä ihmisiä syytettiin kansan pilaamisesta. Kansaa haluttiin sivistää ja kasvattaa, tähän tarkoitukseen eivät rahvaanomaiset laulut sopineet.

Elokuvan kohtauksessa Pekka ja Pätkä ovat levyliikkeessä töissä purkamassa levykuormaa ja samalla soitattavat rillumarei –musiikkia. Parivaljakko onnistuu työtehtävissään hajottamaan 1 500 kappaletta ”Kaivarin Kalle” –nimistä rillumarei –äänilevyä. Samaan aikaan liikkeessä asioi korkeakulttuuria harrastava herra, joka haluaa ostaa koko rikkoutuneen lastin ”Kaivarin Kalle” –levyjä.
•Miksi levyliikkeeseen tullut mies halusi ostaa rikkoutuneen lastin levyjä?
•Pekka laulaa elokuvassa laulun Ammattimies. Laulu on rillumareitä. Kuunnelkaa laulu uudelleen yhdessä ja pohtikaa, mistä laulun sanat kertovat. ”Ammattimies” (”Maalari maalaa ja rahaa saa, onnellinen likka, joka maalarin saa”) laulun on säveltänyt Toivo Kärki ja sanoittanut Reino Helismaa. Laulun laulaa Esa Pakarinen sekä Masa Niemi.